Digitoday

Big Brother ?palkinto Karpelalle ja Katsolle

Julkaistu:

Electronic Frontier Finland - EFFI ry jakoi keskiviikkona palkinnot Finlandia-talolla Suomen Big Brother 2005 -palkinnot vuoden tökeröimmille yksityisyyden loukkaajille.
Big Brother -palkinnon yksityisyyden loukkauksesta julkisen sektorin sarjassa voitti EU:n ministerineuvosto teletietojen tallennusvelvollisuudesta ja yksityisen sektorin sarjassa juorulehdet, erityisesti KATSO!-lehti, yksityiseen vakoilemiseen ja valvontaan kannustamisesta.

Big Brother -palkinnon edesvastuuttoman ennakkosensuurin edistämisestä voitti kulttuuriministeri Tanja Karpela kiisteltyjen esto-ohjelmien ajamisesta kouluihin ja kirjastoihin.

Positiivisen Winston Smith -tunnustuspalkinnon yksityisyyden puolustamisesta voitti postuumisti ihmisoikeusasianajaja Matti Wuori.

Palkintojen saajista päättää vuosittain vaihtuva asiantuntijapaneeli yleisön tekemien ehdotusten perusteella. Tänä vuonna paneelin puheenjohtajana toimi europarlamentaarikko Piia-Noora Kauppi ja jäseninä kansanedustaja Heidi Hautala, internet-vaikuttaja Johan Helsingius, oikeustieteen tutkija Juha Lavapuro, eurooppaoikeuden professori Tuomas Ojanen, toimittaja Ruben Stiller sekä tietoyhteiskuntafilosofi Tere Vadén. Paneelin mukaan kilpailu voittosijoista oli tänä vuonna kovaa.

Englannista lähtöisin olevat, 13 maassa jaettavat Big Brother -palkinnot pyrkivät kiinnittämään huomiota kansalaisten yksityisyyteen kohdistuviin uhkiin. Palkintojenjaon yhteydessä pidetyssä seminaarissä poliitikot, ministeriöiden edustajat, tukijat ja yritysmaailma keskustelivat kiivaasti muun muassa teletunnistetietojen tallennusvelvollisuudesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ISTV live: Poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotussarjasta – kaksi kuollut

    2. 2

      Poliisi: Kaksi puukotuksen uhria on kuollut

    3. 3

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Kaksi henkilöä kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    7. 7

      Turun puukotukset: Poliisilla tällä hetkellä yksi epäilty

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Patikointipolku suoraan painajaisesta: kapeat portaat kohoavat 700 metrin korkeuteen, kaiteet puuttuvat

    10. 10

      TYKS: Kahdeksan puukotuksen uhria tuotu sairaalaan, kolme loukkaantunut vakavasti – yksi kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Kaksi henkilöä kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    5. 5

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    8. 8

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    9. 9

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    10. 10

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Kaksi henkilöä kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    2. 2

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    3. 3

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    4. 4

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    8. 8

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    9. 9

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    10. 10

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ISTV live: Poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotussarjasta – kaksi kuollut

    2. 2

      Poliisi: Kaksi puukotuksen uhria on kuollut

    3. 3

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Kaksi henkilöä kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. Näytä lisää