Digitoday

Valikko

EU:n verkkotunnus käyttöön ensi viikolla

Julkaistu:

Euroopan komissio ilmoitti tänään, että internetin eu-aluetunnus saadaan käyttöön joulukuun seitsemäntenä eli ensi keskiviikkona. Tunnuksen myötä yritykset, viranomaiset ja kansalaiset voivat valita verkkosivuilleen ja sähköpostiosoitteilleen yhteiseurooppalaisen lopputunnuksen.

Uuden .eu-aluetunnuksen avulla käyttäjä voi esimerkiksi viestiä eurooppalaisuuttaan tai toimintansa yleiseurooppalaista ulottuvuutta, kuvaa Euroopan komission Suomen edustusto. Tunnuksella täydennetään, muttei korvata, kansallisia maatunnuksia, kuten Suomen .fi.

Alkuvaiheessa, eli ensi keskiviikosta lukien, .eu-verkkotunnusten rekisteröinti on mahdollista vain tavaramerkinhaltijoille ja julkisille elimille. Tämän jälkeen (7. helmikuuta

Viimeisessä vaiheessa 7. huhtikuuta 2006 lähtien .eu-verkkotunnuksen voi rekisteröidä kuka tahansa, jonka kotipaikka on Euroopan unionissa.

Komissaari povaa menestystä

Uuden .eu-tunnuksen käyttöönotolla komissio täyttää Lissabonin Eurooppa-neuvostossa vuonna 2000 antamansa lupauksen luoda eurooppalaiselle tietoyhteiskunnalle oma identiteetti internetiin vakaiden EU-sääntöjen puitteissa.

- Uskon, että Euroopan omasta .eu-aluetunnuksesta tulee samalla tavoin tärkeä kuin .com-tunnuksesta, sanoi tietoyhteiskunnasta ja viestimistä vastaava komissaari Viviane Reding.

- Yritysten kannalta .eu-tunnus tarjoaa mahdollisuuden laajentaa markkinoinnin ulottuvuutta, mutta antaa samalla EU:n lainsäädännön suojan jälleenmyyntitarkoituksessa tehtäviä rekisteröintejä eli niin sanottua cybersquatting-ilmiötä vastaan.

Eu-tunnusta hallinnoi ja ylläpitää yksityinen voittoa tavoittelematon rekisteri EURid, jonka komissio valitsi tehtävään avoimen tarjouspyynnön perusteella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin omaiset muistelivat presidentti Koivistoa – lue koko puhe sanasta sanaan

    2. 2

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    3. 3

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    4. 4

      Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

    5. 5

      TV-katsojat kiinnittivät huomiota – Kekkosen ja Koiviston hautajaisissa eri linjaus arkulla

    6. 6

      Tuomiokirkon portailla liehui helatorstaina Inkerin lippu – taustalla Koiviston sanat vuodelta 1990

    7. 7

      Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

    8. 8

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    9. 9

      Turvottaako? Näillä nikseillä saat litteän vatsan nopeasti

    10. 10

      Presidentti Koiviston siunannut emerituspiispa Eero Huovinen itki vuolaasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    3. 3

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    6. 6

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    7. 7

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    8. 8

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin omaiset muistelivat presidentti Koivistoa – lue koko puhe sanasta sanaan

    2. 2

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    3. 3

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    4. 4

      Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

    5. 5

      TV-katsojat kiinnittivät huomiota – Kekkosen ja Koiviston hautajaisissa eri linjaus arkulla

    6. Näytä lisää