Digitoday

Valikko

Pikaviestintä villitsee suomalaisnuoriakin

Nuoret viestivät internetin välityksellä yhä aktiivisemmin ja he muodostavat sekä ylläpitävät yhteisöjään verkossa, kertoo Taloustutkimuksen Internet Tracking -tutkimus.

Erityisen suosittuja ovat pikaviestipalvelut, kuten Messenger. Pikaviestipalveluja on käyttänyt jo kaksi kolmesta 15-24-vuotiaasta, kun vuosi sitten käyttäjiä oli noin kolmannes ikäluokasta.

Yhdysvalloista tuttu ilmiö vallitsee siis Suomessakin: tutkimuslaitos Pew raportoi kesällä jenkkinuorten suosivan pikaviestintää.

Pakko olla mukana "mesessä"

Myös chat-keskusteluryhmät ovat lisänneet viimeisen vuoden aikana suosiotaan selvästi Suomessa. Chattailya harrasti vuosi sitten noin joka kolmas ja nyt jo joka toinen 15-24-vuotias.

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Lotta Nivari on vakuuttunut siitä, että erilaisiin verkossa toimiviin yhteisöihin ja ryhmiin kuuluminen on nuorille tärkeää. - Jos kaikki muut ovat "mesessä", sieltä pois jääminen tarkoittaa ryhmän ulkopuolelle joutumista.

Nivari toteaa myös, että hyvin monessa nuorten suosimassa verkkopalvelussa on mahdollisuus luoda oma profiili ja kommunikoida muiden käyttäjien kanssa.

Netissä kymmenen tuntia viikossa

15-24-vuotiaiden internetissä viettämä aika on lisääntynyt viime vuosien aikana merkittävästi. Internetiä viikoittain käyttävät, joita on tässä ikäryhmässä yli 90 prosenttia, viettävät netissä jo keskimäärin kymmenen tuntia viikossa. Tämä on enemmän kuin missään muussa ikäryhmässä.

Internet Tracking -tutkimusta varten haastateltiin syys-lokakuussa puhelimitse noin 3000 suomalaista, joista 15-24-vuotiaita oli 489.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    3. 3

      Oletko nähnyt kuvan pyöräilijää? Poliisi epäilee miestä turvapaikanhakijoiden teltan sytyttämisestä

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    8. 8

      Putin haluaa tavata Trumpin Suomessa

    9. 9

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    5. 5

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    6. 6

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    7. 7

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    8. 8

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    9. 9

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    10. 10

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    3. 3

      Oletko nähnyt kuvan pyöräilijää? Poliisi epäilee miestä turvapaikanhakijoiden teltan sytyttämisestä

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    6. Näytä lisää