Digitoday

Tarvitaan ketun hermot ja pääomaa

Julkaistu:

Ict-alaa voi pitää jo kokonaisuutena vakiintuneena, mutta sen eri lokerot ovat yhä alttiita muutoksille. Muutosalttius johtuu osittain siitä, että alalla syntyy teknisiä ja taloudellisia uutuuksia, mutta varsinkin siitä, että innovatiivisuuden merkitys on niin suuri. Innovatiivisiin pikkufirmoihin panostaminen voi siis johtaa yllättäviin tuloksiin.
Hyvä esimerkki löytyy pc:n 3d-grafiikkateknologiasta. Reilu 10 vuotta sitten 3d-grafiikasta ei ollut kuullut juuri kukaan. Sitten 3d-pelit tulivat markkinoille ja pian jokainen itseään kunnioittava pelimies omisti 3DFX:n Voodoo-kortin. Pitihän Tomb Raiderin Lara Croftin muotojen pomppia ruudulla mahdollisimman sulavasti.

3DFX hallitsi suvereenisti, kunnes tyhjästä ilmestyi piskuinen Nvidia ilmoittaen valloittavansa maailman. Alaa seuraavat toivottivat huvittuneina onnea. Kului muutama vuosi ja Nvidia osti kilpailussa hävinneen 3DFX:n rippeet. Totiseksi muuttuneet hymyilijät miettivät miten päästä osingoille.

Tällä hetkellä pc-laitteiden 3d-markkinan koko on noin 4,5 miljardia dollaria, josta suurin osa valuu ATI:n, Nvidian ja Intelin taskuihin. Summa ei ole ihan mitätön, varsinkin kun kakun jakaa käytännössä kolme firmaa.

Nvidia ja ATI ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten (epäkypsillä) niche-markkinoilla voi pienikin pärjätä teräksisen itseluottamuksen ja puhtaan innovatiivisuuden avulla. Mielenkiintoinen nyanssi on että molempien liikevaihto on nykyään 2-3 kertaa isompi kuin ?pelkkiä? pelikoneiden grafiikkapiirejä tekeviltä firmoilta voisi äkkiseltään odottaa. Grafiikkateknologia onkin malliesimerkki pienestä ekologisesta lokerosta, joka voi oikein hoidettuna, oikeissa olosuhteissa kasvaa merkitykseltään suuremmaksi kuin kukaan uskoisi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Grafiikkateknologian kehitystä vetää nyt mobiilimaailma. Kuin sattumalta Suomesta, mobiililaitteiden luvatusta maasta löytyy sekä grafiikka- että mobiiliteknologian erityisosaamista.

Nuoressa lokerossa pienikin yritys voi ATI:n ja Nvidian tavoin ottaa markkinan haltuunsa. Tarvitaan vain innovaatiokykyä ja ketun hermot. Mobiiligrafiikka-alakin on jo siinä vaiheessa, ettei ensimmäinen konsolidaatiokierros ole kaukana. Pienet lokerot vain helposti alittavat esimerkiksi suomalaisen pääoman havaintokynnyksen. Vaarana on, että ulkolaisten annetaan ostaa parhaat päältä. Samalla itketään kun uusia nokiansiemeniä ei näy missään.

Alalla kuin alalla on ekologisia lokeroita, joita täyttämään kaivataan innovatiivisia yrityksiä. Suomen kokoiseen maahan mahtuu ehkä vain yksi Nokia, mutta erikoistuneita, menestyviä niche-yrityksiä helposti satoja ellei tuhansia. Niihin kannattaa panostaa.

Konsta Hansson
Kirjoittaja on 3d-grafiikkaan erikoistuneen ohjelmistotalo Hybrid Graphics Oy:n viestintäpäällikkö.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    2. 2

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    3. 3

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    4. 4

      Sipilä tapasi Ranskan presidentin – Macronilta yllättävä purkaus Nokiasta

    5. 5

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    6. 6

      Jari Sillanpään ainutlaatuinen show häkellytti – katsojat shokissa: ”Voiko tuollaiseen valmistautua”

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    9. 9

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    10. 10

      Brittinainen murhattiin raa’asti kesken melontaretken Brasiliassa – kyläläinen kertoo järkyttävistä viimeisistä hetkistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    4. 4

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    5. 5

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    6. 6

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    7. 7

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    8. 8

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    9. 9

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    2. 2

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    3. 3

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    4. 4

      Sipilä tapasi Ranskan presidentin – Macronilta yllättävä purkaus Nokiasta

    5. 5

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    6. Näytä lisää