Digitoday

Säveltäjä lukitsi cd-levynsä soittimen sisälle

Julkaistu:

Helsinkiläinen muusikko ja säveltäjä Tommi Lindell esittelee oman ratkaisunsa musiikkinsa laillisen käytön turvaamiseksi ahkerasti käydyn cd-levyjen kopiosuojauskeskustelun innoittamana.

Lindellin elektroninen sävellys "All Rights Reserved" julkaistaan myytäväksi cd:llä, joka on lukittu cd-soittimen sisään tavallisella Abloy-lukolla. Lukon avain säilyy musiikin tekijällä.

Mikäli levyn ostaja haluaa tehdä musiikista digitaalisen kopion, on hänen sovittava siitä Tommi Lindellin kanssa henkilökohtaisesti ja lainattava tältä avainta. Cd-soitin sisältyy luonnollisesti kauppahintaan, säveltäjä kertoo.

- Pohjimmiltaanhan tekijänoikeudessa on kysymys tekijän yksinoikeudesta määrätä teoksensa käytöstä. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä vapaan tiedonsaannin tai sananvapauden kanssa, mutta koska viimeaikaisten julkisuudessa käytyjen keskustelujen myötä monilla ovat nämä käsitteet hämärtyneet, niin katsoin aiheelliseksi toteuttaa tämän teokseni julkaisun ja sen laillisen käytön seurannan mahdollisimman yksinkertaisella ja selkeällä tavalla. Uskoisin jokaisen ymmärtävän, että lukon murtaminen ilman lupaa on rikollista toimintaa, Lindell perustelee tempaustaan.

Levy huutokaupataan

Levyä valmistetaan vain yksi kappale, ja myös levyn sisältävän soittimen taiteellinen viimeistely on säveltäjän omaa käsialaa. Teoskokonaisuus on mahdollista ostaa nettihuutokaupasta. Huutokauppa on voimassa 21.12.2005 saakka, jonka jälkeen teos luovutetaan parhaan tarjouksen tehneelle taholle.

Huutokaupan tuotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan Georg Malmstén -säätiölle uuden suomalaisen musiikin tukemistarkoituksiin.

Tommi Lindellin teos on vilkkaan keskustelun kohteena digitodayn Tekijanoikeuslaki-blogissa. Keskusteluun on osallistunut myös taitelija Lindell.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    3. 3

      Vappu Pimiä avautuu Anna-lehdessä huonosta sijoituspäätöksestään: ”Menetin merkittävän rahasumman”

    4. 4

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    5. 5

      Savonlinnalaisen Iinan postiluukusta kolahti Putin-tiedote: ”Pyydämme, että vältätte asuntonne parvekkeella oloa” – poliisi kertoo, mistä on kyse

    6. 6

      Me Naiset: Pamela Tola jäi lapsena orvoksi – asui sisariensa kanssa lastenkodissa

    7. 7

      Poliisit tarkastivat jopa pysäköintimittareita, sukeltajat syynäsivät laituria alapuolelta – Putinin tuloon varaudutaan järeästi

    8. 8

      Jere Karalahti uhoaa elämäkerrastaan: ”Nyt on aika kertoa alaston totuus”

    9. 9

      Kaksi ministeriä ulos Ruotsin hallituksesta tietovuotokohun takia

    10. 10

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    3. 3

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    4. 4

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    5. 5

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    6. 6

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    7. 7

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    8. 8

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    9. 9

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    10. 10

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    3. 3

      Vappu Pimiä avautuu Anna-lehdessä huonosta sijoituspäätöksestään: ”Menetin merkittävän rahasumman”

    4. 4

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    5. 5

      Savonlinnalaisen Iinan postiluukusta kolahti Putin-tiedote: ”Pyydämme, että vältätte asuntonne parvekkeella oloa” – poliisi kertoo, mistä on kyse

    6. Näytä lisää