Digitoday

Moni kaipaa it-osastoiltaan parempaa phishing-suojaa

Julkaistu:

Trend Micron tuoreen tutkimuksen mukaan iso osa työntekijöistä toivoo yrityksensä it-osaston suojaavan heitä phishingiltä eli tietojen kalastelulta nykyistä paremmin.

Työntekijät myös odottavat it-osaston kouluttavan heitä nykyistä tehokkaammin phishingin varalta.

Tutkimus perustuu kyselyyn, johon vastasi 1600 työntekijää eri kokoisista yrityksistä Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Saksassa ja Japanissa. Vastaajat eivät työskennelleet yrityksensä it-osastolla.

Vähintään kolmasosa tutkimukseen vastanneista kyseenalaisti yrityksensä anti-phishing -ratkaisujen tehon. Voimakkainta epäilys oli Japanissa, jossa noin 63 prosenttia vastaajista katsoi, ettei suoja tietojen kalastelua vastaan ollut riittävän hyvä.

Kaikkiaan 43 prosenttia japanilaisista oli sitä mieltä, että it-osasto voisi turvata heidät paremmin phishingiltä. Samaa mieltä oli vähintään joka neljäs tutkimukseen vastanneista yhdysvaltalaisista ja isobritannialaisista.

Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Saksassa puolet vastaajista toivoi it-osastolta nykyistä aktiivisempaa koulutusta.

- Tietojen kalastelua vastaan suojautuminen edellyttää anti-phishing-ratkaisujen lisäksi ennen kaikkea koulutusta ja tietoisuuden lisäämistä. Yritysten it-osastojen tulisi ottaa ennaltaehkäisevä ja aktiivinen rooli, sillä työntekijöiden on syytä tiedostaa phishingin vaarat sekä tietää miten välttyä joutumasta uhriksi. Phishing ei vaaranna yksin yritysten tietoja vaan uhkaa myös yksittäisten työntekijöiden yksityisyyttä ja tietosuojaa, Trend Micron Suomen toiminnasta vastaava Harri Kaikkonen sanoo.

Britanniassa eniten uhreja

Tutkimuksen mukaan phishing-hyökkäyksiä kokeneiden työntekijöiden osuus vaihtelee merkittävästi maan ja organisaation koon mukaan. Yleisintä phishing on Yhdysvalloissa, jossa 43 prosenttia vastaajista kertoi joutuneensa phishingin kohteeksi. Erityisen runsaasti phishing-hyökkäyksiä koetaan Yhdysvalloissa alle viidensadan työntekijän yrityksissä.

Eniten phishingin uhriksi joutuneita on tutkimuksen mukaan Iso-Britanniassa, jossa noin seitsemän prosenttia pienten sekä noin viisi prosenttia keskisuurten ja suurten yritysten työntekijöistä on joutunut tietojen kalastelun uhriksi.

Kaikista phishingin uhriksi joutuneista vastaajista 58 prosenttia kertoi yksityisyytensä tulleen rikotuksi ja yli kolmasosa kertoi menettäneensä henkilökohtaisia tietoja. Noin joka viides oli menettänyt myös yrityksen tietoja.

Suurin osa phishingin uhriksi joutuneista kääntyi hairahduksen jälkeen yrityksensä it-osaston puoleen. Tutkimuksen johtopäätösten mukaan useassa tapauksessa yhteydenotot saattavat ruuhkauttaa yritysten it-tukipalvelut, mikä vie resursseja pois vahinkojen korjaamisesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    5. 5

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    6. 6

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    7. 7

      Suurhyökkäys Isisiä vastaan alkoi Tal Afarissa – äärijärjestölle uhkaava viesti: ”Antautukaa tai kuolkaa”

    8. 8

      Martina Aitolehti säteilee onnea Stefan-rakkaansa rinnalla – näyttävä pari ihastuttaa: ”Näytät onnelliselta”

    9. 9

      Jerry Lewis 1926-2017 – Rakastettu näyttelijä hurmasi energiallaan

    10. 10

      Trump kertoo maanantai-iltana kansalle sotasuunnitelmista Afganistanissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    6. 6

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    7. 7

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    8. 8

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    9. 9

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    10. 10

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    5. 5

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    6. Näytä lisää