Digitoday

Media Markt aikoo rynniä Ruotsin ykköseksi

Julkaistu:

Media Markt valloittaa uudet markkinat yleensä nopeasti. Ruotsi on kolmastoista eurooppalainen maa, jonka saksalainen kuluttajaelektroniikan jättiketju on päättänyt valloittaa.
Media Markt aloittaa ensi vuonna Tukholmasta ja aikoo nopeaan tahtiin perustaa eri puolille maata 30 myymälää - ja nousta naapurimaassammekin ykköseksi.

Se avaa ensimmäisen myymälänsä Tukholman etelässä sijaitsevaan Heron Cityyn, lähelle Ikean huonekalukolossia. Kilpailijat - joista suurimpia ovat El Giganten, Siba, Onoff ja Expert - odottavat Euroopan suurimman ketjun tuloa hyvin jännittyneinä.

Brittiläisen Dixonin tytäryhtiö El Giganten, joka toimii myös Suomessa, rynni Ruotsiin vastaavilla elkeillä 90-luvun puolivälissä - ja menestyi. Saksalaiselta Media Marktilta sopii odottaa vähintään samanalaista menestystä - ja joka tapauksessa markkinakakun siivujen huomattavaa kaventumista muilta.

Media Markt on saksalaisen Metro-konsernin menestyneimpiä tytäryhtiöitä. Ingolstadtissa päämajaansa pitävä ketju teki viime vuonna liikevaihtoa 4,8 miljardia euroa. Sillä on jo 390 suurta Media-markettia 12 maassa - Saksan lisäksi Belgiassa, Espanjassa, Hollannissa, Italiassa, Itävallassa, Portugalissa, Puolassa, Ranskassa, Sveitsissä ja Unkarissa - sekä Kreikassa, missä ensimmäinen myymälä avaa lähiaikoina ovensa.

Media Marktin sisäänostovoimaa lisää sen kylkiäisketju Saturn, jolla on 146 myymälää. Ketjut mainostavat edullisuudellaan - "enhän ole mikään uuno, siksi ostan Media Marktista" - ja Saturn: "Kitsaus on kivaa". Tosiasiassa ne eivät ole kuitenkaan mitään halpamyymälöitä, vaan vetävät väkeä kovilla tarjouksilla ja suurella valikoimalla, jota taas myydään kyllä hyvällä katteella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    5. 5

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    6. 6

      Martina Aitolehti säteilee onnea Stefan-rakkaansa rinnalla – näyttävä pari ihastuttaa: ”Näytät onnelliselta”

    7. 7

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    8. 8

      Mediat: Näyttelijä Jerry Lewis on kuollut

    9. 9

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    10. 10

      Poliisi pysäytti mopopojan Hartolassa – koeajo viritetyllä kulkupelillä siivitti poliisin hurjaan vauhtiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    3. 3

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    6. 6

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    7. 7

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    8. 8

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    9. 9

      Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

    10. 10

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    5. 5

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    6. Näytä lisää