Digitoday

Valikko

Gartner: ulkoistuskumppani ei ole vihollinen!

Tutkimusyhtiö Gartner arvioi, että ulkoistuksista on tullut niin oleellinen osa menestyksekkäitä bisneskäytäntöjä, että monet organisaatiot lähtevät mukaan lähes ajattelematta.

Gartner kumoaa useita ulkoistuksiin liittyviä myyttejä. Yksi näistä on, että ulkoistuspalveluja myyvä yritys on vihollinen, jonka tavoitteena on kyniä palvelujen vastaanottaja.

Tutkimusyhtiön mukaan useat organisaatiot pitävät sopimusneuvotteluja sotana, missä voi olla vain yksi voittaja. Parempi kuitenkin olisi, jos yritettäisiin luoda molempia osapuolia hyödyttävä kumppanuus.

Toinen harhaluulo on, että ulkoistuspäätökset voi tehdä täysin irrallaan bisnesstrategiasta, minkä myötä yritykset solmivat ulkoistussopimuksia, jotka eivät sovi yhteen odotettujen bisnestulosten kanssa.

Lisäksi on tyypillistä ajatella, että ulkoistuspalvelut ovat autonomisia, eikä yhdellä ulkoistuskumppanuudella ole mitään tekemistä toisen kanssa. Monet ostajat myös kuvittelevat, että kerran hankittu palvelu hoitaa itse itsensä. Siksi kumppanuuden ylläpitoon ei usein ole budjetoitu riittävästi varoja.

Jostain syystä lukuisat organisaatiot myös uskovat olevansa päteviä hallinnoimaan monimutkaisia ulkoistusympäristöjä, vaikkeivät olisi koskaan tehneet sitä aikaisemmin.

Gartner katsoo, että monet ulkoistusongelmat johtuvat asiakkaan käytäntöjen kypsymättömyydestä, eivätkä siten ole palveluntarjoajan syytä.

Muutos tarpeen nyt

Gartner on kehittänyt uuden mallin estääkseen pakonomaista ulkoistusta. Yhtiö kehottaa aiempaa maltillisempaan lähestymistapaan.

- Yritysten todella pitää omaksua uusi lähestymistapa, jota itse kutsumme nimellä "multisourcing", jos ne edelleen haluavat hyötyä ulkoistuksista tulevaisuudessa, sanoo johtaja Linda Cohen Gartnerilta.

Cohen oli mukana kirjoittamassa Gartnerin viimeisintä kirjaa nimeltä "Multisourcing: Moving Beyond Outsourcing to Achieve Growth and Agility".

Multisourcing-mallille on keskeistä, että luodaan sellainen ulkoistusstrategia, joka on tiukasti yhteydessä koko yrityksen bisnesstrategiaan, ja jota jatkuvasti valvotaan organisaation kattavan hallintojärjestelmän kautta.

Uusia lähestymistapoja vaaditaan ulkoistusstrategian, ja -hallinnan ohella myös palveluntarjoajan valintaan sekä palvelujen mittaamiseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    2. 2

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    3. 3

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    4. 4

      Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti seksikkäimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

    5. 5

      Suomalaisen urheiluseuran pomo pisti 24 000 euroa omiin taskuihinsa – fanituotekassakin tyhjeni

    6. 6

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    7. 7

      Emmi, 21, järkyttyy puolisonsa käytöksestä Temptation Islandilla – purskahtaa lohduttomaan itkuun: ”En ole ansainnut tällaista!”

    8. 8

      Pääministeri May: Lontoon hyökkääjä oli englantilainen – MI5 tutki jo aiemmin miehen ääriajattelua

    9. 9

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    10. 10

      Kaukaloiden kovanaama sai aiemmin elinikäisen pelikiellon KHL:ään – sikaili jälleen käsittämättömästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    5. 5

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    6. 6

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    7. 7

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    8. 8

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    2. 2

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    3. 3

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    4. 4

      Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti seksikkäimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

    5. 5

      Suomalaisen urheiluseuran pomo pisti 24 000 euroa omiin taskuihinsa – fanituotekassakin tyhjeni

    6. Näytä lisää