Digitoday

Valikko

Setec tuplaa passituotantonsa Suomessa

Julkaistu:

Visuaalisten ja sähköisten korttien kehittäjä ja valmistaja Setec suunnittelee kaksinkertaistavansa passi- ja henkilökorttituotantonsa kapasiteetin. Samalla Setecistä tulee koko Gemplus-konsernin passi- ja id-teknologian osaamiskeskus.

Setecin omistaa tätä nykyä luxemburgilainen Gemplus International. Setecin hallitus on hyväksynyt tuotantoa koskevan laajan investointisuunnitelman, jonka tavoitteena on vastata biometristen passien ja polykarbonaattipohjaisten henkilökorttituotteiden kasvavaan kysyntään.

Ensimmäisen puolen vuoden aikana lisätään Setecin valmistamien passien ja henkilökorttien painokone- ja laminointikapasiteettia. Myöhemmin yhtiö investoi henkilökorttituotteiden jälkikäsittelyyn.

Lisää työvoimaa tarvitaan

Tuotantoa vahvistavat investointipäätökset perustuvat sekä Setecin tähänastiseen liiketoimintamenestykseen markkinoilla että yhtiön mahdollisuuteen hyödyntää Gemplusin maailmanlaajuista verkostoa liiketoimiensa kehittämisessä. Ensimmäiset investoinnit toteutetaan jo kuluvan vuoden aikana, Setec tiedottaa.

- Olemme tyytyväisiä siihen, että voimme investoida Suomeen, ja konekapasiteetin lisäksi tarvitsemme lisää henkilökuntaa. Sen jälkeen, kun siirryimme Gemplusin omistukseen, olemme jo palkanneet noin 40 uutta työntekijää. Tämä kaikki kertoo siitä, että Setecin asema nopeasti kasvavilla turvattuun tunnistamiseen kehitettyjen tuotteiden markkinoilla vahvistuu koko ajan, katsoo Pekka Eloholma, Setecin toimitusjohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    2. 2

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    3. 3

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    4. 4

      Varas kiipesi ikkunasta asuntoon Turussa – nuori mies juoksi pyyhe lanteilla perään ja nappasi voron kiinni: ”Aika nohevaa toimintaa”

    5. 5

      Amerikkalaisen unelman loppu: työpaikat palasivat, mutta palkka puolittui

    6. 6

      Danielin, 16, mopoauton uumenista luikerteli suomuinen salamatkustaja – auto vedettiin tien sivuun

    7. 7

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    8. 8

      Oletko sänkyhommien keltanokka vai ehdoton seksinero? Pane seksitietoutesi testiin!

    9. 9

      Miss Suomi Shirly Karvinen nauttii helteestä – pikkubikinit piukalla

    10. 10

      Heikki Kovalaiselle upea voitto Japanissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    5. 5

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    6. 6

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    7. 7

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    8. 8

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    9. 9

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    10. 10

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    2. 2

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    3. 3

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    4. 4

      Varas kiipesi ikkunasta asuntoon Turussa – nuori mies juoksi pyyhe lanteilla perään ja nappasi voron kiinni: ”Aika nohevaa toimintaa”

    5. 5

      Amerikkalaisen unelman loppu: työpaikat palasivat, mutta palkka puolittui

    6. Näytä lisää