Digitoday

Valikko

Matti Lehti lopettaa TietoEnatorin toimitusjohtajana

TietoEnatorin hallitus on nimittänyt Pentti Heikkisen yhtiön toimitusjohtajaksi ensi vuoden alusta alkaen. Heikkinen on ollut yhtiön operatiivinen varatoimitusjohtaja ja TietoEnatorin operatiivisen johtoryhmän puheenjohtaja vuoden 2004 alusta lähtien.

Hallitus on samassa kokouksessa valinnut TietoEnatorin pitkäaikaisen toimitusjohtajan ja hallituksen jäsenen, Matti Lehden, hallituksen puheenjohtajaksi vuoden 2006 alusta lähtien. Hallituksen valiokuntien kokoonpanot säilyvät muuttumattomina.

Pentti Heikkinen (45) on syntynyt Juankoskella ja on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. TietoEnatorin palvelukseen hän tuli vuonna 1996. Vuosina 1996 - 2003 hän toimi johtajana kolmella eri liiketoiminta-alueella, viimeisimpänä Telecom & Median johtajana vuosina 2001 - 2003.

Matti Lehti (58) on ollut TietoEnatorin toimitusjohtaja vuodesta 1989 lähtien. Hän jatkaa TietoEnatorin palveluksessa kunnes saavuttaa eläkeikänsä, 60 vuotta, kesäkuussa 2007.

Ylimmässä johdossa tapahtuvien muutosten yhteydessä TietoEnatorin Executive-komitea poistuu. Åke Plyhm jatkaa nykyisessä tehtävässään toimitusjohtajan varamiehenä. Liiketoiminnan strategisesta kehittämisestä vastaava varatoimitusjohtaja Veli Pohjolainen jää eläkkeelle palveltuaan yhtiötä 30 vuotta, joista kymmenen vuotta nykyisen Banking & Insurance -liiketoiminta-alueen johtajana. Operatiivisen varatoimitusjohtajan tehtävää ei täytetä.

Määrätietoisesti strategiaa toteuttamaan

- TietoEnatorin hallitus osoittaa erityiskiitoksensa Matti Lehdelle hänen erittäin onnistuneesta toiminnastaan pitkäaikaisena, merkittävän kasvun ja monet muutokset toteuttaneena toimitusjohtajana. Olen iloinen, että hän on käytettävissä tukemaan TietoEnatorin uudistumista menestyksen jatkumiseksi myös tulevaisuudessa, sanoo Kalevi Kontinen, TietoEnatorin hallituksen puheenjohtaja sekä palkitsemis- ja nimitysvaliokunnan puheenjohtaja.

- Olemme vakuuttuneet, että Pentti Heikkinen on paras mahdollinen henkilö toteuttamaan tätä haasteellista tehtävää kokeneen johtoryhmänsä ja yhtiön sitoutuneen henkilöstön tuella, Kontinen jatkaa.

- Hallituksen päätös edustaa hyvin hallittua sukupolvenvaihdosta yhtiössä, jolla on erittäin vahva yrityskulttuuri ja tuloksiin keskittyvä toimintatapa. Uudella ja nuorentuneella johtoryhmällä on Pentti Heikkisen johdolla erittäin hyvät edellytykset nostaa yhtiön suorituskyky ja kansainvälisyys seuraavalle tasolle, Matti Lehti luottaa.

- Meillä on erinomainen 15 000 hengen joukkue, joka on sitoutunut toteuttamaan TietoEnatorin vision globaalisti toimivasta yhtiöstä. Minulla on ollut ilo työskennellä yhdessä Matti Lehden kanssa viimeiset kymmenen vuotta, mikä tekee mahdolliseksi jatkaa TietoEnatorin strategian määrätietoista toteuttamista ensimmäisestä päivästä lähtien uudessa tehtävässäni, katsoo Pentti Heikkinen.

Hallituksen palkitsemis- ja nimitysvaliokunta aikoo ehdottaa TietoEnatorin maaliskuussa 2006 kokoontuvalle yhtiökokoukselle, että hallitus jatkaa nykyisessä kokoonpanossaan vuoden 2007 yhtiökokoukseen päättyvän kauden. Kaikki hallituksen jäsenet ovat ilmaisseet suostumuksensa tulla uudelleenvalituiksi, yhtiö kertoo pörssitiedotteessaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    2. 2

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    3. 3

      Teleoperaattorit keksivät uuden tavan myydä kalliita puhelimia suomalaisille

    4. 4

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    5. 5

      Marita Taavitsainen ja aviomies Tomi Natri ottivat suhteessaan aikalisän – avautuvat nyt eron taustoista

    6. 6

      Sekava tilanne aamuyöllä Jätkäsaaressa: Kovassa tuiskeessa ollut ryhtyi hengenpelastajaksi

    7. 7

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    8. 8

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    9. 9

      Anna Perhon viimeinen radiolähetys perjantaina – katso Dynastian lähetys livenä

    10. 10

      Trump myöntää avoimesti: ”Voimme päätyä suureen, suureen konfliktiin Pohjois-Korean kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    6. 6

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    7. 7

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    8. 8

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    9. 9

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    10. 10

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    2. 2

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    3. 3

      Teleoperaattorit keksivät uuden tavan myydä kalliita puhelimia suomalaisille

    4. 4

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    5. 5

      Marita Taavitsainen ja aviomies Tomi Natri ottivat suhteessaan aikalisän – avautuvat nyt eron taustoista

    6. Näytä lisää