Digitoday

Valikko

Suomen laajakaistakasvu ennätyksellistä Euroopassa

Laajakaistaliittymiä oli Suomessa syyskuussa noin 1,1 miljoonaa, eli noin 40 prosenttia kotitalouksista on hankkinut laajakaistayhteyden, kertoo laajakaistastrategian seurantaryhmä.

Liittymien määrä on kasvanut Suomessa nopeimmin koko Euroopassa, ja yhteyden voi halutessaan saada 95,3 prosenttia kotitalouksista.

Laajakaistayhteyksien nopeus, laatu ja hinta vaihtelevat alueellisesti. Liittymien hinnat ovat laskeneet viime ja tänä vuonna keskimäärin 45 prosenttia vuodessa. Samaan aikaan yhteysnopeudet ovat kasvaneet. Hinnat ovat kansainvälistä keskitasoa, vaikka Suomessa käyttäjiä on harvassa laajalla alueella.

Seurantaryhmä julkaisi toisen raporttinsa tänään torstaina. Sen mukaan hallituksen vuonna 2004 hyväksymän laajakaistastrategian linjaukset ovat olleet oikeat ja ne sopivat laajakaistapolitiikan periaatteiksi edelleen.

Flash-ofdm viivästyy

Uutta tekniikkaa hyödyntävät viestintäverkot edistävät parhaiten laajakaistayhteyksien leviämistä. Viranomaisten pitäisikin vauhdittaa niiden rakentumista, ryhmä hoputtaa. Tulevaisuuden tietoyhteiskunta kun perustuu siihen, että tietoverkot ovat kaikkialla käytettävissä ja palvelut koko ajan saatavilla. Uusi tekniikka mahdollistaa myös tavaroiden välisen viestinnän.

Ryhmä haluaa kiirehtiä myös kaupallisten ja julkisten palvelujen kehittämistä. Parempien palveluiden myötä useammat käyttäjät kokisivat tarpeelliseksi hankkia laajakaistayhteyden. Toimiva kilpailu puolestaan takaa sen, että käyttäjillä on saatavilla mahdollisimman hyvät ja edulliset palvelut.

Langattomilla yhteyksillä laajakaista saadaan käytännössä kaikkialle, ryhmä huomioi liikenne- ja viestintäministeriön mukaan. Valtioneuvosto myönsi kesäkuussa valtakunnallisen toimiluvan digitaalisen, flash-ofdm -tekniikkaa käyttävän matkaviestinverkon rakentamiseen. Verkon rakentaminen viivästyy kuitenkin valitusten takia.

Julkista rahaa odotettu liikaa

Liikenne- ja viestintäministeriö on perustanut työryhmän kehittämään maakuntien laajakaistastrategiatyötä. Joillain alueilla laajakaistaoperaattorit ovat liiaksi odottaneet laajakaistayhteyksien syntyvän julkisella rahoituksella, seurantaryhmä arvioi.

Laajakaistastrategian tammikuussa 2004 asetetut alkuperäiset tavoitteet - miljoona laajakaistaliittymää ja laajakaistapalvelujen 95 prosentin saatavuus - on saavutettu.

Strategiaa täydennettiin helmikuussa yhdeksällä lisätoimenpiteellä. Tarkistuksen tavoitteena oli erityisesti edistää laajakaistayhteyksien nopeutta, langattomia yhteyksiä ja tarjonnan sisältöä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    3. 3

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    4. 4

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    5. 5

      Silminnäkijä ilmoitti yöllä poliisille: pikkupoika ulkona pelkissä alusvaatteissa – etsinnät käynnistettiin heti

    6. 6

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    7. 7

      Yle: Vilkkaan moottoritien kolarisuma hämmästyttää – ”kortti pois -vauhtia”, peltipoliisi valvomaan?

    8. 8

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    9. 9

      Tosi-tv-kaunottaren, 25, karu tilitys – pilasi ulkonäkönsä kauneusleikkauksilla: ”Miksi tein sen?”

    10. 10

      Onko Raisa Räisäsen murhan tunnustaneen kertomus aito – miksi asia tuli esiin vasta nyt?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. 6

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    7. 7

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    8. 8

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    9. 9

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    10. 10

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    3. 3

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    4. 4

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    5. 5

      Silminnäkijä ilmoitti yöllä poliisille: pikkupoika ulkona pelkissä alusvaatteissa – etsinnät käynnistettiin heti

    6. Näytä lisää