Digitoday

HP lähti ristiretkelle dvd-yhteensopivuuden puolesta

Julkaistu:

HP on pyytänyt Blu-Ray Disc Association -järjestöä muuttamaan blu-ray -tekniikkaa, jotta siitä tulisi enemmän yhteensopiva kilpailevan HD-DVD:n kanssa. HP haluaa blu-rayhin Microsoftin ja Intelin vahvasti tukemat Managed Copy- ja iHD-tekniikat.
HP:n mukaan Managed Copy ja iHD tarvitaan, jotta seuraavan sukupolven dvd-levyille syntyy kysyntää. Managed Copylla kuluttaja voi tehdä kopioita HD-DVD-levyistä ja käyttää niitä monissa laitteissa ja kotiverkkojärjestelmissä. IHD on vuorovaikutustekniikka, joka on myös tulevassa Windows Vista -käyttöjärjestelmässä.

Tutkimusyhtiö Forresterin mukaan HP:n vetoomus kertoo yhtiön haluavan HD-DVD:tä tukevat Microsoftin ja Intelin blu-ray-leiriin. Microsoft pitää Managed Copya erittäin tärkeänä, koska sillä elokuvia voi siirtää esimerkiksi dvd-levyltä kiintolevylle. Managed Copyn puutteen vuoksi Microsoftin hallituksen puheenjohtaja Bill Gates haukkui blu-rayta lehtihaastattelussa kuluttajien vastaiseksi.

Forrester varoittaa, että formaattisota voi viedä kuluttajien kiinnostuksen uusia dvd-tekniikoita kohtaan. Eräiden elokuvastudioiden tuki molemmille formaateille voi puolestaan pidentää formaattisotaa. Forrester on ennustanut blu-rayn voittoa ja varoittanut, että ellei HD-DVD-ryhmä vetäänny, kuluttajat odottavat vähintään kaksi vuotta ennen kuin uskaltavat ostaa uuden dvd-soittimen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    5. 5

      Kuvat: Turun kirjastosilta valaistiin Suomen lipun väreihin Turun puukotusuhrien kunnioittamiseksi

    6. 6

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    7. 7

      Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

    8. 8

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    9. 9

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    10. 10

      Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    4. 4

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    9. 9

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    10. 10

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

    4. 4

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    5. 5

      Kuvat: Turun kirjastosilta valaistiin Suomen lipun väreihin Turun puukotusuhrien kunnioittamiseksi

    6. Näytä lisää