Digitoday

Valikko

"Taskupuhelut" kasvava kiusa Hätäkeskuslaitokselle

Julkaistu:

Nykyisin jo yli 60 prosenttia eli vuosittain lähes kaksi miljoonaa hätäpuhelua tulee matkapuhelimista. Matkapuhelimien yleistyminen on aiheuttanut lisähaasteita hätäkeskustyöhön.

- Yhä useammin soittaja ei osaa kertoa tarkkaa sijaintiaan, koska hätäilmoitus tehdään tien päältä tai vieraalta paikkakunnalta. Ennen hätäpuhelu soitettiin lähimmästä talosta, kaupasta tai puhelinkioskista, jonka osoite oli tiedossa, muistaa Hätäkeskuslaitoksen palvelutuotantopäällikkö Marko Nieminen.

Toinen haaste on niin sanottujen mykkien puheluiden ja virhesoittojen sekä jopa ilkivaltasoittojen lisääntyminen. - Matkapuhelimen näppäinlukko ei estä hätäpuhelun soittamista, mikä aiheuttaa useimmat niin sanotut taskupuhelut, Nieminen jatkaa.

Hätäpuhelujen määrä myös lisääntyy, kun kolaripaikan ohi ajaneet saattavat ilmoittaa joukolla samasta tapauksesta.

Soittajan sijainti selville kymmenessä sekunnissa

Kesällä viidessä hätäkeskuksessa käyttöön otetun matkapuhelimen paikannusjärjestelmän tavoite on nopeuttaa hädässä olijan paikannusta. Matkapuhelimesta soitettu hätäpuhelu ohjautuu alueen tukiaseman kautta automaattisesti lähimpään hätäkeskukseen.

- Aiemmin paikannus on edellyttänyt paikannuspyynnön toimittamista matkapuhelinoperaattoreille ja prosessi on ollut hidas. Nyt hätäkeskuspäivystäjä voi tarvittaessa käynnistää suoraan tietojärjestelmästä paikannuspyynnön, kun liittymän käyttäjä on ilmeisessä hädässä tai vaarassa, ja saada tiedon soittajan sijainnista noin kymmenessä sekunnissa, Nieminen kertoo.

Paikannustarkkuus on kaupunkialueilla parhaimmillaan kymmeniä metrejä ja harvaan asutuilla alueilla, erämaa-alueilla sekä isoilla vesistöalueilla yhdestä kahteen kilometriä. Tarkkuus riippuu tukiasematekniikasta ja matkapuhelinoperaattorin paikannuspalvelimesta, joita molempia ollaan kehittämässä.

Yli 300 paikannusta kuussa

- Vielä on liian varhaista arvioida järjestelmän hyötyä laajasti, mutta nykyiselläkin tarkkuudella se on hyvä apuväline päivystäjän työhön etenkin taajama-alueiden ulkopuolella tapahtuneissa onnettomuuksissa. Paikannuksia on tehty kuukausittain arviolta yli kolmesataa kertaa, mikä osoittaa, että järjestelmää tarvitaan. Tärkein paikkatieto hätätilanteissa saadaan silti edelleen soittajan itsensä ilmoittamana, Marko Nieminen tähdentää.

Järjestelmä mahdollistaa paikkatiedon kyselyn hätäkeskuksen tietojärjestelmästä kaikkien Suomessa toimivien matkaviestinoperaattoreiden verkon matkapuhelimiin sim-kortin ollessa puhelimessa. Paikannusjärjestelmä on otettu käyttöön Hämeen, Pirkanmaan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon sekä Lapin hätäkeskuksissa. Järjestelmä laajenee vaiheittain koko maahan. Myös muista hätäkeskuksista pystytään tekemään matkapuhelimen paikannus tarvittaessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

    2. 2

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    3. 3

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    4. 4

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    5. 5

      Sharon Stone, 59, on vieläkin tyrmäävä näky – upeavartaloinen näyttelijä julkaisi kuvan bikineissä: ”Jumalatar”

    6. 6

      MTV: Särkylääkkeiden haittoja ei oteta riittävän vakavasti – ”Otetaan lähes joka kipuun ja lähtöön”

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Mercedes heittää tutun osan roskiin: Näin toimii uusi 48 voltin sähköjärjestelmä

    9. 9

      Haavoitti viittä, piileskeli metsässä – Sveitsin moottorisahamiehen pako päättyi pizzayrittäjän poliisisoittoon

    10. 10

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    3. 3

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    4. 4

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    5. 5

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    6. 6

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    7. 7

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    8. 8

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    9. 9

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    10. 10

      Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

    2. 2

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    3. 3

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    4. 4

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    5. 5

      Sharon Stone, 59, on vieläkin tyrmäävä näky – upeavartaloinen näyttelijä julkaisi kuvan bikineissä: ”Jumalatar”

    6. Näytä lisää