Digitoday

Valikko

Elokuvien nettilevittäjä oikeuteen Ruotsissa

Julkaistu:

Ruotsissa käytiin tiistaina ensimmäinen oikeudenkäynti vertaisverkossa elokuvia levittänyttä henkilöä vastaan. Västeråsilaismiestä syytetään käräjäoikeudessa yhteensä 27 elokuvan luvattomasta nettijakelusta.
Hän on levittänyt netissä myös suuren määrän musiikkia, mutta käytännön syistä oikeudenkäynti koskee ainoastaan elokuvia.

Oikeudenkäynnin taustalla on Antipiratbyrån tehoisku netissä elokuvia levittäneitä yksityishenkilöitä vastaan. Antipiratbyrå on ruotsalainen elokuva- ja tietokonepelialojen järjestö, joka työskentelee piraattikopiointia vastaan.

Viime keväänä se teki omien tutkimustensa perusteella noin 150 rikosilmoitusta laittomasta levityksestä. Oikeudenkäynti on herättänyt Ruotsissa suurta mielenkiintoa: syyttäjät ympäri maata odottavat 25. lokakuuta tulevaa tuomiota.

Jos syytetty tuomitaan ainoastaan sakkoihin, rajoittaa tämä tulevaisuudessa valtuuksia tutkia vertaisverkkotapauksia. Internetoperaattorit eivät nimittäin saa luovuttaa asiakkaidensa nimiä poliisille, eikä kotietsintä ole luvallinen, ellei kyseessä ole vakava rikos. Sakkotuomio ei oikeuttaisi tähän.

Jos tuomio puolestaan on ehdollista tai ehdotonta vankeutta, tästä saattaa seurata lukuisia uusia oikeudenkäyntejä.

Myös elokuvien lataus netissä kriminalisoitiin Ruotsissa tämän vuoden heinäkuun alussa. Se ei siis ollut kiellettyä syytetyn käyttäessä vertaisverkko-ohjelmaansa, mutta elokuvien luvaton levitys sitä vastoi oli. Syyttäjä huomauttaa, että vertaisverkko-ohjelma DC++:n käyttäjä mahdollistaa automaattisesti aina myös muille pääsyn omiin musiikki- ja elokuvatiedostoihinsa.

Tiukennetusta laista huolimatta ovat ruotsalaiset, Aktuellt-televisiouutisten mukaan, maailman innokkaimpia laittoman musiikin ja elokuvien nettilataajia. Yhdestäkään elokuvia tai musiikkia netistä ladanneesta yksityishenkilöstä ei ole vielä tehty Ruotsissa rikosilmoitusta.

Musiikinlevitystä valvova Ifpi ei ole Ruotsissa tehnyt ensimmäistäkään rikosilmoitusta edes musiikin levityksestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkijaryhmä rantautui asumattomalle saarelle – rannalla odotti ikävä yllätys

    2. 2

      Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    4. 4

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    5. 5

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    6. 6

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    7. 7

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    8. 8

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    9. 9

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    8. 8

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    9. 9

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkijaryhmä rantautui asumattomalle saarelle – rannalla odotti ikävä yllätys

    2. 2

      Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    3. 3

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    4. 4

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    5. 5

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    6. Näytä lisää