Digitoday

Mindtrek keräsi softaa, pelejä, sähköisiä palveluita

Julkaistu:

Yhdeksättä kertaa järjestettävään Mindtrek-kilpailuun jätettiin määräaikaan mennessä 52 työtä.
Kisajärjestäjien mukaan pääsarjaan osallistuvat työt ovat laadultansa hyviä, aihealueeltansa ja toteutustavaltansa mielenkiintoisen erilaisia. Mukana on verkko- ja mobiilisovelluksia, taidetta, historiaa, pelejä ja uusia sähköisiä palveluita.

Pääsarjaan, Mindtrek Grand Prixiin, osallistuu 33 työtä, peleihin keskittyvään Mind Your Game -teemasarjaan 15, alkoholihaittojen vähentämiseen keskittyvään Sumeaa säätöä -teemasarjaan 2 ja opiskelijasarjaan 11.

Entisestä poiketen, palkittavan työn ei tarvitse olla valmis tuote tai palvelu, vaan 20 002 euron suuruisen palkinnon voi saada myös vuoden paras luova konsepti, idea tai teko, joka oivaltavasti hyödyntää digitaalisen ja verkottuneen maailman mahdollisuuksia.

- Kilpailua haluttiin tänä vuonna laajentaa perinteisestä mediatuotantojen kilpailusta isompiin asioihin. Digitaalinen teollisuus on kaivannut sitä, että pohditaan myös tuotteiden merkitystä, ei vain taituruutta, linjaa kilpailun tuomariston puheenjohtaja Tanu-Matti Tuominen.

Tuomaristo valitsee kaikkien kilpailuun ilmoitettujen ja hyväksyttyjen töiden joukosta viisi ehdokasta loppukilpailuun. Lopullisen valinnan voittajasta tekee Tekesin Fenix-ohjelman ohjelmapäällikkö Klaus Oesch.

Finalisteista päätetään 26.10., voittajatyö julkistetaan 10.11.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    2. 2

      Vakava onnettomuus karhunmetsästyksessä Valtimolla: Miestä ammuttiin kiväärin luodilla takapuoleen

    3. 3

      Yle: Turun terroriteon pääepäilty oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen

    4. 4

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    5. 5

      Terrorismirikoksesta epäillyn naapuri kertoo poliisioperaatiosta Kaarinassa – havahtui poliisin ääneen kesken puhelinkeskustelun

    6. 6

      Italialaisen puukotusuhrin sukulainen: ”Huono juttu, että puolivuotias vauva oli mukana”

    7. 7

      Iskikö Turkuun yksinäinen susi vai terroristisolu? Tutkija: tekotapa ei viittaa soluun – myös yksinäinen susi voi saada apua

    8. 8

      Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

    9. 9

      Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

    10. 10

      Brittitoimittaja vaatii Räikköstä lopettamaan F1-uransa – ”Kimin olisi jo aika tajuta...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    5. 5

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    8. 8

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    9. 9

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    10. 10

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    2. 2

      Vakava onnettomuus karhunmetsästyksessä Valtimolla: Miestä ammuttiin kiväärin luodilla takapuoleen

    3. 3

      Yle: Turun terroriteon pääepäilty oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen

    4. 4

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    5. 5

      Terrorismirikoksesta epäillyn naapuri kertoo poliisioperaatiosta Kaarinassa – havahtui poliisin ääneen kesken puhelinkeskustelun

    6. Näytä lisää