Digitoday

Valikko

Intel: tekniset innovaatiot innostavat eurooppalaisia

Julkaistu:

Intelin Digitaalinen elämäntyyli -tutkimuksen tulokset kertovat, että eurooppalaiset suhtautuvat teknologiaan aiempaa myönteisemmin. Kuluttajista niin nuoret kuin vanhat sekä niin miehet kuin naisetkin tunnistavat teknologialla olevan olennainen rooli elämässään.
Eurooppalaisista vastaajista 75 prosenttia on innostuneita teknisistä innovaatioista. Kaikkein innostuneimpia teknologiasta ovat italialaiset, joista 83 prosenttia suhtautuu kehitykseen myönteisesti. Seuraavina tulevat Iso-Britannia ja Hollanti. Suomi ei ollut mukana tutkimuksessa.

Raportin mukaan teknologiset innovaatiot vaikuttavat ihmisten elämäntyyliin erittäin laajalti. Niillä on vaikutus viihteen kuluttamiseen, vapaa-ajan viettoon sekä ihmissuhteiden solmimiseen. Pohjimmiltaan teknologia vastaa ihmisten perustarpeisiin ja tarjoaa enemmän vaihtoehtoja turvallisesti jokaisen omassa elinympäristössä, Intel miettii.

- Tutkimus osoittaa, että kuluttajat ovat nyt huomattavasti enemmän sinut teknologian kanssa ja ovat siirtyneet uuteen vaiheeseen sen omaksumisessa. Kuluttajat mieltävät teknologian osana elämäntyyliään ja arvostavat sen tuomia hyötyjä, Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan markkinointijohtaja Mark Brailey sanoo.

Intelin raportti selvittää kuluttajien muuttuvia asenteita teknologian omaksumisessa sekä sen vaikutuksia eri elämänalueilla, kuten viihteessä, sosiaalisessa elämässä ja itsensä kehittämisessä. Tutkimukseen osallistui yhteensä 6000 eurooppalaista kuluttajaa. Osallistujat edustivat tasapuolisesti molempia sukupuolia ja olivat iältään 18 - 65 vuotta.

Teknistä rojua ongelmaksi asti?

Tutkimus osoittaa myös, että eurooppalaiset omistavat nyt enemmän kulutuselektroniikkaa kuin koskaan aikaisemmin. Intelin mukaan suurimmassa osassa eurooppalaisista kodeista on seitsemän niistä 14 teknisestä laitteesta tai innovaatiosta, joita voidaan pitää kodin peruslaitteina. Tämän vuoksi on enemmän kuin todennäköistä, että teknisen "rojun" määrä saattaa muodostua ongelmaksi kodeissa.

Uudenlainen kodin teknologia, joka hävittää rajoja television ja pc:n välillä, saattaa tuoda ratkaisun tähän ongelmaan. Intelin mielestä esimerkiksi viihde-pc on keskeinen ja yksinkertainen keskus kaikelle kodin audiovisuaaliselle viihteelle - musiikille, elokuville, televisiolle, internetille, sähköpostille ja kuvankäsittelylle.

Koko ajan käynnissä oleva teknologinen innovointi ja uuden omaksuminen vaikuttavat kuluttajien tapaan nauttia viihteestä kotona. Kotiviihteen kasvava määrä ja monipuolisuus vaikuttavat siihen, kuinka kuluttajat viettävät vapaa-aikaansa. Digitaaliseen viihteeseen käytettävän teknologian hyvä laatu mahdollistaa sen, että kuluttajat voivat nyt nauttia elokuvateatterikokemuksesta kotonaan omien mieltymystensä mukaisesti.

Kolme neljäsosaa eurooppalaisista on sitä mieltä, että teknologia rikastaa heidän elämäänsä. Vaikka teknologia ja elämä monimutkaistuvat, teknologian käytön tulisi aina olla yksinkertaista, Intel linjaa.

Poimintoja tutkimustuloksista:

Viisi vuotta sitten viisitoista prosenttia eurooppalaisista tunsi epäluuloa uusia teknisiä tuotteita kohtaan ja vältti niitä. Tänään osuus on seitsemän prosenttia.

Tänään kuluttajat käyttävät netissä surfaamiseen yhtä paljon aikaa kuin musiikin ja radion kuuntelemiseen yhteensä.

43 prosenttia eurooppalaisista oli sitä mieltä, että jos heiltä vietäisiin tietokone ja digitaalinen teknologia, sillä olisi dramaattinen vaikutus heidän elämäänsä.

Eurooppalaisista vastaajista kahdeksantoista prosenttia sanoi, että tekstiviestin ja sähköpostin lähetysmahdollisuus treffeille pyrkiessä teki heistä rohkeampia ensimmäisen siirron tekemisessä.

Yli 50-vuotiaat ranskalaiset pelaavat tietokonepelejä melkein neljä tuntia viikossa.

Tekstiviestien ja sähköpostien ansiosta 67 prosenttia kokee tietävänsä enemmän ystäviensä elämästä ja tapahtumista ja 40 prosenttia kokee itsensä vähemmän yksinäiseksi. Toisaalta yksi kymmenestä eurooppalaisesta vastaajasta eli yksitoista prosenttia valittaa, ettei vietä enää niin paljon aikaa hyvien ystävien kanssa kuin aiemmin johtuen laajentuneista sosiaalisista piireistä. Neljännes ruotsalaisista valittaa tätä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    2. 2

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    3. 3

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    4. 4

      Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

    5. 5

      Nettiselaimiin tärkeä muutos: Jopa tekijä neuvoo luopumaan vaarallisesta ohjelmastaan

    6. 6

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      MTV: Särkylääkkeiden haittoja ei oteta riittävän vakavasti – ”Otetaan lähes joka kipuun ja lähtöön”

    9. 9

      Sharon Stone, 59, on vieläkin tyrmäävä näky – upeavartaloinen näyttelijä julkaisi kuvan bikineissä: ”Jumalatar”

    10. 10

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    3. 3

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    4. 4

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    5. 5

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    6. 6

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    7. 7

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    8. 8

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    9. 9

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    10. 10

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    2. 2

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    3. 3

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    4. 4

      Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

    5. 5

      Nettiselaimiin tärkeä muutos: Jopa tekijä neuvoo luopumaan vaarallisesta ohjelmastaan

    6. Näytä lisää