Digitoday

Procurve palkkaa lisää HP:n suurleikkausten keskellä

Julkaistu:

Capri, Italia ? Verkkolaiteyhtiö Procurvella menee hyvin ja se palkkaa lisää väkeä samaan aikaan kuin emoyhtiö HP tekee radikaaleja leikkauksia, sanoo toimitusjohtaja John McHugh. Hän ylistää erityisesti Suomen ja Pohjoismaiden yksiköitään hyvästä myynnistä.
Syytä tyytyväisyyteen McHugh?lla onkin. Procurve Networkingin markkinaosuus Suomessa on 37,8 prosenttia, Tanskassa 24,3, Norjassa 20,8 ja Ruotsissa 17,9 prosenttia IDC:n ethernet-kytkinmarkkinaselvityksen mukaan.

Hewlett-Packardin verkkolaiteyksikkö Procurve Networks sai vuosi sitten suhteellisen itsenäisen aseman konsernissa. Sen jälkeen HP:ssä on tapahtunut suuria mullistuksia aina pääjohtajan vaihdosta lähtien. Parhaillaan HP on leikkaamassa maailmanlaajuisesti 10 000 työpaikkaa.

Mullistuksista huolimatta Procurve on saanut pitää toimintavapautensa, McHugh sanoo. Hän kiittelee sekä entistä pääjohtajaa Carly Fiorinaa että Nykyistä Mike Hurdia siitä, että he ovat ymmärtäneet Procurven liiketoimintamalleja ja tukeneet niiden jatkuvuutta.

McHugh osallistui loppuviikosta NetEvents -lehdistö- ja analyytikkotapaamiseen Caprin saarella.

Kulukurin kiristys näkyy silti myös Procurven toiminnassa.

- On vaikea pitää kiinni oman it-yksikön vahvuudesta, vaikka se liittyy suoraan liiketoimintaan, kun leikkauksia hakeville on annettu tavoitteeksi 30 prosentin vähennys it-kuluissa, McHugh sanoo.

Kakkosena Ciscon jälkeen

Procurven maailmanlaajuinen markkinaosuus nousi tammi-maaliskuun 7,7 prosentista 8,9 prosenttiin huhti-kesäkuussa. Euroopassa yhtiön vakiinnutti kakkosasemansa 15 prosentin osuudella kolmostason kytkimissä. Ylivoimainen markkinajohtaja on Cisco 52 prosentin osuudella.

Procurve keskittyy erityisesti verkon reunalaitteisiin ja yrittää kehittää niihin mahdollisimman paljon älyä ja tarkkaavaisuutta. Se pyrkii ajamaan tätä ajattelutapaa myös yleiseksi käytännöksi ja on mukana standardointielimissä, joissa määritellään käyttäjien ja liikenteen yhteisiä tunnistustapoja.

Lisää älyä verkon reunalle

HP on juuri julkaissut suorituskyky- ja tietoturvaparannuksia Procurve-tuotteisiinsa. Uusiin tuotteisiin kuuluvat alan ensimmäinen InterConnect Fabric (ICF) -kytkin, päivitetty Identity Driven Management -ohjelmisto ja uusi Procurve Mobility Manager -ohjelmisto, joka varmistaa saumattoman hallinnan langattoman lähiverkon tukiasemille. Lisäksi uutuuksiin lukeutuu Power-over-Ethernet (PoE) -kytkin, joka yksinkertaistaa tukiasemien, valvontakameroiden ja ip-puhelimien liittämisen verkkoon.

Procurve-verkkotuotteiden strategia perustuu älykkääseen verkon reunaan, johon liitytään luotettavalla yhteydellä. Reuna konfiguroidaan automaattisesti yrityksen käytäntöjen mukaiseksi siten, että valvonta keskittyy tietoverkon reunoille. Adaptive Edge -arkkitehtuuri muodostaa julkistetuille tuotteille kehyksen, joka tarjoaa korkeaa suorituskykyä sekä dynaamista ja keskitettyä tietoturvan hallintaa. Samalla se vähentää tietoverkon ja liiketoiminnan monimutkaisuutta sekä kasvattaa tuottavuutta.

- Ensimmäinen päätös on tärkein, ja sen on tapahduttava verkon reunalla - siellä, mistä henkilöt ja laitteet kirjautuvat verkkoon, sanoo Martti Saramies, joka vastaa Procurve Networkingista Suomessa ja Baltiassa.

Procurve InterConnect Fabric Switch 8100fl -tuoteperhe on Procurven ensimmäisen sukupolven InterConnect Fabric -ratkaisu. Siinä hyödynnetään teknologioita, jotka Procurve hankki Riverstone Networksilta vuonna 2004.

Procurve Identity Driven Manager 2.0 (IDM 2.0) on lisäohjelmisto Procurve Manager Plus 2.0 verkonhallintaohjelmistoon. Se edustaa turvallista ja automatisoitua kirjautumisenhallintaohjelmistoa sekä lankaverkkoihin että langattomiin verkkoihin.

Virustarkastus ennen sisäänpääsyä

IDM 2.0 -päivitykseen sisältyy Trusted Computing -ryhmän Trusted Network Connect (TNC) -järjestelmä. Ratkaisu tarkistaa automaattisesti AntiVirus -ohjelmiston ja palomuurin ajantasaisuuden ennen kuin verkkoon kirjautuminen sallitaan. Viruksentorjunta- ja palomuuriohjelmiston pitää tukea TNC-arkkitehtuuria. IDM 2.0 käyttää myös pääsylistoja kriittisten tietoturvasovellusten turvaamiseksi.

Uusi Procurve Mobility Manager 1.0 on Procurve Manager Plus -lisäohjelmisto. Sen avulla Procurven wlan-verkkojen tietoturva-asetuksia ja konfiguraatioita voidaan keskitetysti päivittää ja valvoa. Lisäksi niistä voidaan paikallistaa vikoja - muun muassa ei-toivotut tukiasemat tunnistetaan automaattisesti.

Älykkään reunan ominaisuuksia parannetaan Procurve 2600-8-PWR -kytkimellä, joka tukee langatonta verkkoa. Se on hallittava kytkin, jossa on kahdeksan automaattisesti nopeuden tunnistavaa 10/100 -PoE -porttia, jotka syöttävät myös virtaa, sekä yksi gigabitin Uplink-yhteys.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    2. 2

      Espanjalaislehti: Epäilty Barcelonan terroristi on otettu kiinni

    3. 3

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    4. 4

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    5. 5

      Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

    6. 6

      Terrorismirikoksesta epäillyn naapuri kertoo poliisioperaatiosta Kaarinassa – havahtui poliisin ääneen kesken puhelinkeskustelun

    7. 7

      Yle: Turun terroriteon pääepäilty oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen

    8. 8

      Suojelupoliisi sai Turun puukotuksista epäillystä vihjeen – tämän takia konkreettisiin toimiin ei ryhdytty

    9. 9

      Italialaisen puukotusuhrin sukulainen: ”Huono juttu, että puolivuotias vauva oli mukana”

    10. 10

      Järkyttävät kuvat kiertävät lasten WhatsApp-ryhmissä – näin puhut lasten kanssa Turun tapahtumista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    7. 7

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    8. 8

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    9. 9

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    2. 2

      Espanjalaislehti: Epäilty Barcelonan terroristi on otettu kiinni

    3. 3

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    4. 4

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    5. 5

      Turvakameran video: Asiakas kävi poliisin kimppuun Salessa

    6. Näytä lisää