Digitoday

Valikko

NTT Docomo etsiskelee ostettavaa Euroopasta

Julkaistu:

Japanin suurin teleyhtiö NTT Docomo on kiinnostunut laajentumaan Euroopan mobiilimarkkinoille ostamalla jonkin täkäläisen operaattoriyhtiön. Asiasta kertoo NTT Docomon multimediajohtaja Takeshi Natsuno The Times -lehdessä.

Natsunon mukaan japanilaisjätti on varannut noin seitsemän miljardia dollaria käteistä mahdolliseen yrityskauppaan Euroopassa.

- Teknologinen yhteistyö on ollut omiaan vahvistamaan meitä. Kuitenkin yhtiömme seuraava suuri askel liittyy laajentumiseen ulkomaille. Olemme jatkuvasti varautuneet eri mahdollisuuksiin, Natsuno sanoo Timesissä.

Hänen mukaansa NTT Docomolla on niin vahvat kassavarat, ettei eurooppalaisen yhtiön hankkiminen ole mitenkään mahdoton ajatus. Natsuno ei kuitenkaan antanut osviittaa siitä, mistä yhtiöistä tai markkina-alueista japanilaiset ovat eniten kiinnostuneita.

Japanin hallitus jakaa maassa kolme uutta 3g-toimilupaa vielä tämän vuoden aikana.

Bloombergin mukaan NTT Docomon japanilaiset 3g-bisnekset ovat sujuneet luistavammin kuin esimerkiksi sen eurooppalaisilla ja aasialaisilla kilpailijoilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    4. 4

      Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

    5. 5

      BBC: Kolme lasta ja kaksi aikuista kuollut sähköiskuun vesipuistossa Turkissa

    6. 6

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    7. 7

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    8. 8

      Jarmo Kekäläinen teki jättikaupan – venäläistähti Columbukseen

    9. 9

      Iso kauppa NHL:ssä – suomalaismaalivahti muuttaa Arizonaan

    10. 10

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    4. 4

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    5. 5

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    6. 6

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    7. 7

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    8. 8

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    9. 9

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    10. 10

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    8. 8

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    9. 9

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    10. 10

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    4. 4

      Rallitähti Jari-Matti Latvala ja Maisa Torppa kihlautuivat!

    5. 5

      BBC: Kolme lasta ja kaksi aikuista kuollut sähköiskuun vesipuistossa Turkissa

    6. Näytä lisää