Digitoday

Suomi hännillä uuden tiedon hyödyntämisessä

Julkaistu:

VTT:n ja Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin teknologiabarometrin tulokset osoittavat, että Suomi on tiedontuottajana vertailumaiden kärjessä, mutta uuden tiedon hyödyntäjänä häntäpäässä. Tutkimus- ja tuotekehitysinvestoinnit vähenevät samanaikaisesti, kun muut maat lisäävät niitä.

VTT ja TEK muistuttavat barometrin edellisen mittauksen puolitoista vuotta sitten osoittaneen, ettei Suomi olekaan tietoyhteiskuntakehityksen mallimaa. Vertailumaat ovat Ruotsi, Tanska, Alankomaat, Saksa, Iso Britannia, Yhdysvallat ja Japani.

Teknologiabarometri perustuu yhteiskunnan kehitystä kuvaaviin malleihin, joissa kehitys nähdään siirtymisenä informaatioyhteiskunnasta tietoyhteiskunnan kautta tietämysyhteiskuntaan.

Informaatioyhteiskuntaan liittyvissä mittareissa Suomi sijoittui viime kerralla erittäin korkealle, mutta siirryttäessä seuraaviin kehitysvaiheisiin maamme sijoitus heikkeni. Barometrin uuden mittaustuloksen valossa maamme asema ei tässä suhteessa ole parantunut. Pikemminkin Suomen rooli tiedon perustuottajana on voimistunut.

Informaatioyhteiskuntamittaristolla mitattuna Suomi on nyt vertailumaiden ryhmän paras maa. Hieman kärjistäen voidaankin VTT:n ja TEKin mielestä kysyä, onko Suomesta muodostumassa tietoyhteiskunnan alkutuottaja.

- Tulos osoittaa, että Suomen on toteutettava huippuyksikköpolitiikkaa entistä tiukemmin ja vastattava rohkeammin globalisaation vaatimiin muutoksiin, yksikönjohtaja Pekka Pellinen TEKistä toteaa.

Ict:n käytössä petrattavaa

Informaatioyhteiskunnalla ymmärretään barometrissa yhteiskuntaa, jossa informaation tuottamisella, käsittelyllä, välittämisellä ja hyödyntämisellä on keskeinen rooli. Sen tavoitteiden saavuttamista mitataan muun muassa yleisillä investoinneilla koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Tietoyhteiskunta puolestaan määritellään yhteiskunnaksi, jossa tieto ja osaaminen ovat sivistyksen perusta ja keskeisin tuotannontekijä. Teknologiabarometrissä informaatioyhteiskunnan siirtymistä tietoyhteiskunnaksi mitataan kehityspanosten kohdentumisella tieteellis-tekniseen osaamiseen, tieto- ja viestintäteknologioiden (ict) hyödyntämiseen sekä edellä mainittujen investointien vaikuttavuudella.

Tietoyhteiskunnan mittaristolla sijoitumme kolmanneksi Ruotsin ja Yhdysvaltojen jälkeen, VTT ja TEK kertovat. Vertailu muihin maihin osoittaa myös, ettei Suomi suinkaan ole tietoyhteiskuntaa kuvaavan tieto- ja viestintäteknologioiden hyödyntämisen mallimaa. Sijoitumme tällä mittarilla Saksan jälkeen vasta toiseksi viimeiseksi.

Teknologiajohtajat negatiivisempia

Innovaatiot, teknologinen kehitys, talouden uudistuminen, avoimuus uusille ideoille sekä niiden aktiivinen hyödyntäminen ovat oleellinen osa tietämysyhteiskunnan arvomaailmaa ja kulttuuria. Suomi on jäänyt edelliseen mittaukseen verrattuna edelleen jälkeen tietämysyhteiskunnan mittarien mukaan ja on vertailumaiden joukossa keskitasoa. Asemia on menetetty uuden tiedon soveltamisessa ja erityisesti verkottuneisuudessa ja kansainvälisyydessä.

VTT:n ja TEKin mielestä erityisen huolestuttavaa on maamme tutkimus- ja kehitysinvestointien pienentyminen. Yritysten investointien määrä on laskenut vuodesta 2001 vuoteen 2004 Suomessa viisi prosenttia (laskettuna investointien osuutena bruttokansantuotteesta), kun ne muissa vertailumaissa ovat lisääntyneet keskimäärin kahdeksan prosenttia.

Lisäksi tekniikan ammattilaisten ja yritysten teknologiajohtajien käsitykset Suomen teknologian tasosta sekä maamme tieteen ja teknologisen tutkimuksen laadusta ovat muuttuneet negatiivisemmiksi viimeisen puolentoista vuoden aikana. Samalla ajatus tutkimusvarojen kohdentamisesta vain taloudellisesti parhaiten kannattaville ja hyödynnettäville tieteenaloille on voimistunut.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    5. 5

      Poliisi etsii kadonnutta Tommia: Poistui kotoaan Toyota Corollalla elokuussa – nähtiin viimeksi Norjassa

    6. 6

      THL pyytää anteeksi: 6000 suomalaisen luottamuksellisia henkilötietoja levisi verkkoon

    7. 7

      Ministeriön suunnitelma käymässä kalliiksi veronmaksajille – uhkana lähes miljardin euron lisälasku

    8. 8

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    9. 9

      HS: Suomalainen vientituote valtavan kiinnostuksen kohteena USA:ssa – myytiin ensimmäisenä vuotena 15 000 kappaletta

    10. 10

      Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    4. 4

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    5. 5

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    6. 6

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    7. 7

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    8. 8

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    9. 9

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    10. 10

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    5. 5

      Poliisi etsii kadonnutta Tommia: Poistui kotoaan Toyota Corollalla elokuussa – nähtiin viimeksi Norjassa

    6. Näytä lisää