Digitoday

Valikko

Canal+ kasvaa Häkkisen vedossa

Maksu-tv-palveluita tarjoavan Canal+:n asiakasmäärä on lähtenyt kesän aikana yllättävään nousuun. Kanavien myynti kasvoi kymmenillä prosenteilla, mikä on normaaliin kesämyyntiin verrattuna ennätysluokkaa.
- Myyntiluvuista on helppo todeta, että kesä oli poikkeuksellinen. Pois lähteneitä asiakkaita oli vähän aiempiin vuosiin verrattuna, ja myynniin kasvu oli todella kova. Ylsimme jo heinäkuussa myynnin tasoon, joka on perinteisesti tullut vasta sesongin alkaessa kesän jälkeen, kertoo Canal+:n myyntipäällikkö Paulus Palomurto.

Digi tehostaa myyntiä

Kesäkuukaudet ovat maksullisille televisiokanaville tavallisesti vuoden vaisuinta aikaa. Nyt saavutettu asiakasmäärän hyvä kehitys on Palomurron mukaan pitkälti uusien ohjelmasisältöjen, erityisesti urheilulähetysten ansiota.

- Yksi tekijä on ollut se, että DTM kasvatti suosiotaan suomalaisten keskuudessa, kun Mika Häkkinen otti siinä ensimmäisen voittonsa. Lisäksi Englannin valioliiga alkoi viime lauantaina ja kiinnostus siihenkin on kasvanut. Syyskuun puolivälissä alkaa vielä jääkiekon SM-liiga.

SM-liigan oikeuksien hankinta on herättänyt paljon kiinnostusta ja saanut kiekkofanit ajoissa liikkeelle.

Canal+ esittää tiistain ja torstain ottelut suorina ja lisäksi runsaasti playoffs-otteluita, kun Nelonen pitäytyy kauden kohokohtien näyttämisessä.

- Perinteinen maksu-tv:n asiakas on keski-ikäinen mies. Jos on kiinnostavia urheilulajeja tarjolla, niin toki ne vetää, kertoo Kaapelitelevisioliiton toimitusjohtaja Jyrki Ojala.

Kaapelitelevisioliiton Ojala uskoo, että Canal+:n tilaajamäärän kasvuun vaikutti urheiluoikeuksien lisäksi yleinen toimintaympäristön piristyminen. Digiboksikaupan lisääntyminen näkyy monilla kaapelikanavilla ja niiden maksullisissa paketeissa.

- Digi-tv tuo jo omaa draiviaan toimijoihin ja kuluttajakenttään, Ojala sanoo.

Canal+:n Country Managerin paikalla väliaikaisesti istuva Helena Skåntorp on samoilla linjoilla: digiaika alkaa näkyä jo.

- Analogisen verkon sulkeminen aletaan pikkuhiljaa tiedostaa. Olemme todella innostuneita Suomen kehityksestä ja keskitymme siihen tulevien vuosien aikana, Skåntorp sanoo.

Skåntorpin mukaan Suomi on yhtiön strategiassa voimakkaan kehitystyön kohteena ja se nähdään selvästi kasvavana markkinana. Maksutelevision penetraatio on Suomessa Länsi-Euroopan alhaisimpia, joten kasvuvaraa löytyy vielä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      NHL:n suomalaistähti joutui kauppatavaraksi

    2. 2

      Nuorten käytös muuttui erikoiseksi Keravan Prismassa

    3. 3

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    4. 4

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    5. 5

      Näitkö Iivon eleen tv-kuvissa? Muisti edesmennyttä tukijaansa heti maaliintulon jälkeen

    6. 6

      Sami Jauhojärveltä yllättävä paljastus kisaa edeltäneistä vaikeuksista – "Ei siinä ehtinyt edes hampaita pestä"

    7. 7

      Ruskettunut Sara Sieppi hehkuu Goan rannalla – poseeraa hikisenä pikkuruisissa bikineissä

    8. 8

      Hämmentävä optinen illuusio saa aivosi solmuun – ovatko kuvan mansikat punaisia?

    9. 9

      Suomalainen mäkihyppääjä jysäytti MM-Lahden illassa kunnon yllätyksen – ”Miehekäs suoritus!”

    10. 10

      Esimerkkikuvat: Näin tunnistat melanooman – ”Muutokset voivat olla salakavalia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    2. 2

      Erikoishaastattelussa Pokka pitää -tähti Patricia Routledge: Tältä hän näyttää nyt – katso kuva!

    3. 3

      Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

    4. 4

      Onko lapsellasi lähiönimi? Vauva.fi:ssä leimahti polttava keskustelu inhokkinimistä

    5. 5

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    6. 6

      Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

    7. 7

      Vau, mikä kaunotar! Vuosia nuoremmaksi -ohjelmassa Janitan huikea muodonmuutos – katso kuvat!

    8. 8

      Elviira, 63, asuu Rivieralla, puoliso palvelutalossa Lahdessa: ”Elämäni on jatkuttava”

    9. 9

      Löytyykö sinunkin pihaltasi laiton halkopino?

    10. 10

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      NHL:n suomalaistähti joutui kauppatavaraksi

    2. 2

      Nuorten käytös muuttui erikoiseksi Keravan Prismassa

    3. 3

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    4. 4

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    5. 5

      Näitkö Iivon eleen tv-kuvissa? Muisti edesmennyttä tukijaansa heti maaliintulon jälkeen

    6. Näytä lisää