Digitoday

Valikko

Intel pukkaa prosessoriuutuuksia etuajassa markkinoille

Julkaistu:

Intel kertoo olevansa kehitystyössä edellä aikataulusta ja saavansa valmiiksi tuplaytimiset, hypersäikeistetyt Intel Xeon - ja Intel Xeon MP -prosessorit aiottua aiemmin. Uusien suorittimien on määrä parantaa palvelinten vasteaikoja, nopeutta ja moniajoa sallimalla ohjelmistojen hallita enimmillään neljästä suoritinytimestä saatua tietoa yhtä prosessoria kohden.
Lisäksi Intel on käynnistänyt ohjelmistojen kehittäjille ja yritysasiakkaille tuhansia tuplaydinalustoja kattavan arviointiohjelman.

- Emme ole ainoastaan vauhdittaneet suunnitelmiamme, vaan olemme myös sisällyttäneet mukaan joukon uusia
innovaatioita, hehkuttaa Intelin palvelinalustoista vastaava Kirk Skaugen.

Paxville vähintään neljän suorittimen palvelimille

Intel tuo kahdella ytimellä varustetun Intel Xeon MP -prosessorin markkinoille vielä tämän vuoden lopulla. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Intelin piti julkistaa koodinimeä Paxville kantava prosessori vuoden 2006 aikana.

Paxville on suunniteltu palvelimille, joissa on neljä tai useampia prosessoreita ja sen luvataan parantavan suorituskykyä yli 60 prosenttia aikaisempiin sukupolviin verrattuna. Prosessori käyttää aikaisemmin tänä vuonna julkistettua Intel E8500 -piirisarjaa, joka on suunniteltu tuplaytimiseen käyttöön.

Kaksiprosessorisissa palvelimissa ja työasemissa Intel suunnittelee ottavansa käyttöön tänä vuonna tuplaytimisen Intel Xeon -prosessorin koodinimeltään Paxville DP. 50 prosentin suorituskyvyn lisäyksiä lupaileva suoritin käyttää Intelin E7520 -piirisarjaa.

Paxville DP on suunnattu varhaisille omaksujille ja sitä seuraa vuoden 2006 ensimmäisellä neljänneksellä laajempi tuplaytimisten Xeon-prosessoripohjaisten alustojen tuoteperhe koodinimeltään Bensley. Bensleyn tarkoituksena on saattaa loppuun tehokas siirtymä tuplaytimiin läpi koko palvelin- ja työasemasarjojen, Intel kertoo.

Neljä säiettä kerralla ajossa

Sekä 64-bittinen Paxville että Paxville DP hyödyntävät hypersäikeistysteknologiaa, joka sallii yhden tuplaytimisen prosessorin ajavan neljää säiettä samanaikaisesti. Alustoihin sisältyvät myös parannetut tietoturvaominaisuudet (execute disable bit) ja parempi virranhallinta (demand based switching).

Intelillä on tällä hetkellä työn alla 17 moniydinprojektia ja tavoitteena on, että yli 85 prosenttia vuonna 2006 valmistuvista palvelinsuorittimista on moniytimisiä.

Tänä vuonna valmistuvien Intel Xeon -prosessoreiden lisäksi Intel alkoi heinäkuussa toimittaa tuplaytimisiä Intel Pentium D -prosessoreita yhden suorittimen palvelimiin. Kahdella ytimellä varustettuja Intel Itanium -prosessoreita tuodaan markkinoille vuoden loppuun mennessä.

Tänään käynnistyvän evaluointiohjelman kautta toimitetaan vuosien 2005 ja 2006 aikana tuhansia tuplaydinalustoja ohjelmistokehittäjille ja asiakkaille, jotka kuuluvat varhaisten omaksujien joukkoon.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    3. 3

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. 6

      MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

    7. 7

      Kyläneuvosto määräsi tytön raiskattavaksi ”kostoksi” vanhempien edessä Pakistanissa

    8. 8

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    9. 9

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    10. 10

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    2. 2

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    3. 3

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    6. 6

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    7. 7

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    8. 8

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    9. 9

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    10. 10

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    10. 10

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    3. 3

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. Näytä lisää