Digitoday

Valikko

Jakeluportaali artisteille ja yrittäjille

Suomesta elokuun alussa julkisen toimintansa käynnistänyt SoundChilds tarjoaa ennen kaikkea uusille, riippumattomille artisteille ja taiteilijoille sekä ohjelmistoalan yrittäjille ja lisäansioista kiinnostuneille promoottoreille kanavan näiden tuotteiden levittämiseksi uutta verkostoitumismallia hyväksikäyttäen.

Tuotteiden myyminen sekä ostaminen on mahdollista 50 maassa globaalisti. Digitaaliset tuotteet toimitetaan ostajalle välittömästi maksun yhteydessä, ja yrittäjät voivat myydä myös fyysisiä tuotteita omilla toimitusehdoillaan. Kokonaisuudessaan palvelu kattaa yli 6500 erikoistuoteryhmää, SoundChilds kertoo.

Poikkeaa kilpailijoista

Palvelun mukaan keskeisin ero verrattaessa muihin alan kilpailijoihin on uudentyyppisen verkostomatriisin hyödyntäminen markkinointi- ja promootiotyössä. Itse mallin keskeinen logistinen ero suhteessa perinteisiin, staattisiin verkostomarkkinointipyramideihin on sen jatkuvasti muuttuvassa rakenteessa. Näin on määrä välttyä siltä, että valtaosa promoottoreista jäisi lopullisesti välitysketjun alimmille tasoille, ilman kohtuulista taloudellista hyötyä.

Myyjä saa osuuden myyntiin asettamiensa tuotteiden listahinnoista toteutuneiden kauppojen perusteella. Promoottori saa osuuden kaikkien niiden tuotteiden myyntituotoista, joiden osalta hän on ollut promootioketjussa osallisena.

Kyseessä voi olla esimerkiksi SoundChildsin myymä maksullinen jäsenyystuote tai oman kaupan pystyttäneen jäsenen palvelun välityksellä myyntiin asettama tuote tai palvelu.

Promootio-ohjelman jäsenillä sekä myyjillä on käytettävissään raportointijärjestelmä, josta voi seurata verkostonsa kehitystä, välittömästi sekä välillisesti referoiduista ostoista tuloutuvia promootiokomissioita sekä omien tuotteiden myynnistä tuloutuvia tuotto-osuuksia.

Kaikki lähtötason peruspalvelut (mukaan lukien promoottorioikeudet, omaa kauppapaikkaa lukuun ottamatta) ovat ilmaisia.

Ostojen sekä jälleenmaksujen maksuliikenneväylänä käytetään monikansallisen eBay konsernin ylläpitämää Paypal Online -verkkomaksujärjestelmää, joka mahdollistaa sähköpostimaksujen lisäksi luottokorttimaksut. Liiketoiminnan tilintarkastuksesta vastaa KPMG Oy.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi asia meni pieleen remontissa – seurauksena uskomaton piina: lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    4. 4

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    5. 5

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    6. 6

      Suomalainen seurapomo kohauttaa uutuuskirjassa – myöntää, että ulkonäöllä on merkitystä naispelaajien sopimuksiin

    7. 7

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    8. 8

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    9. 9

      IS:n erikoishaastattelu: Samantha Fox muistaa vesisängyn lotinan 30 vuoden takaiselta Nilsiän-keikalta – ”Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta”

    10. 10

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    4. 4

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    5. 5

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    10. 10

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi asia meni pieleen remontissa – seurauksena uskomaton piina: lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    4. 4

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    5. 5

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    6. Näytä lisää