Digitoday

Espoo Ciné -festivaali kosiskelee kävijöitä verkkokaupalla

Julkaistu:

Elokuisen Espoo Ciné -elokuvafestivaalin lippuja saa tänä vuonna ostaa ensimmäistä kertaa internetistä. Ensi viikolla avattavalta verkkokaupalta odotetaan lisäpotkua lipunmyyntiin.
- Odotukset ovat tosi hyvät. Verkkolipunmyynnin myötä palvelu paranee, ja ohjelmistossa on paljon tunnettujen ohjaajien teoksia, summaa festivaalin toiminnanjohtaja Jenni Ukkonen.

Tapahtuman avaa edellisvuosien tapaan kotimainen ennakkoensi-ilta, Timo Koivusalon musikaalielokuva Kaksipäisen kotkan varjossa.

Muusta tarjonnasta festivaalin tiedottaja Maria Bregenhøj nostaa esiin Taiteiden yönä Tavastialla nähtävän Sergei Eisensteinin mykkäelokuvaklassikon Panssarilaiva Potemkin, jota säestää rockyhtye Cleaning Women, sekä brittiohjaaja Dominic Savagen valkokangasdebyytin Love+Hate. Se kertoo pakistanilaissiirtolaisten ja paikallisväestön ristiriidoista pohjoisenglantilaisessa kaupungissa.

- Mielenkiintoinen aihe Englannin tämänhetkistä tilannetta ajatellen, Bregenhøj toteaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nyt 16. kertaa järjestettävän festivaalin "muutaman sadan tuhannen" suuruisesta budjetista pääosa tulee julkisista lähteistä: Espoon kaupungilta, Suomen Elokuvasäätiöltä ja EU:lta.

- Julkinen rahoitus on kivijalka, mutta lipputuloistakin tulee huomattava osa. Lisäksi meillä on kaupallisina yhteistyökumppaneina mediayhtiöitä ja kuljetusyhtiö DHL, Ukkonen kertoo.

Kävijämäärän odotetaan tänä vuonna nousevan yli 20 000:een.

Espoo Ciné International Film Festival 23.-28.8 Tapiolassa. Lippujen verkkomyynti alkaa 25.7. kello 11.00 osoitteessa www.espoocine.org/2005.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    2. 2

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    3. 3

      Trump: Sotilaallinen isku Pohjois-Koreaan on mahdollinen ja tuhoisa

    4. 4

      Hoitaja parjasi maahanmuuttajia videolla – asiakas hämmästyi: ”Hän oli terveysaseman paras pistäjä”

    5. 5

      Uhkaava tilanne suomalaisten lomalennolla – matkustaja hyökkäsi kohti henkilökuntaa

    6. 6

      Sanna, 21, kuihtui syömishäiriössä vain 34-kiloiseksi: ”Näen kuvassa luurangonlaihan ja surullisen tytön”

    7. 7

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    8. 8

      Anni Hautala julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä Niko Kivelän kanssa – ”Komia pari”

    9. 9

      Laboratoriohoitaja kertoo videolla satuttavansa tahallaan maahanmuuttajia – HUSLab: ”Olen hyvin järkyttynyt”

    10. 10

      Tämän koneen lennot hermostuttavat Pohjois-Koreaa: USA:lla on Guamin saarella kuusi B-1B-pommittajaa, jotka saisivat aikaan massiivista tuhoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    4. 4

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    5. 5

      Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    6. 6

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    7. 7

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    8. 8

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    9. 9

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    10. 10

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    8. 8

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    9. 9

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Louhimiehen ala-asteikäinen poika palasi kesälomalta kouluun – järkyttynyt opettaja soitti heti kotiin: ”Sain sitten selittää”

    2. 2

      Onko boarding-passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    3. 3

      Trump: Sotilaallinen isku Pohjois-Koreaan on mahdollinen ja tuhoisa

    4. 4

      Hoitaja parjasi maahanmuuttajia videolla – asiakas hämmästyi: ”Hän oli terveysaseman paras pistäjä”

    5. 5

      Uhkaava tilanne suomalaisten lomalennolla – matkustaja hyökkäsi kohti henkilökuntaa

    6. Näytä lisää