Digitoday

Valikko

Alcatelin laitteilla tuhti menekki

Telelaiteyhtiö Alcatel kasvoi toisella neljänneksellä odotuksia nopeammin varsinkin kehittyvien markkinoiden myynnin ansiosta. Hyvien uutisten takia Alcatel kertoi ennakkotietoja luvuistaan pari viikkoa etuajassa. Näkymät ovat markkinoiden arvioimia valoisammat.

Alcatelin mukaan sen myynti kasvoi toisella neljänneksellä kokonaista kymmenen prosentia. Vielä huhtikuusa yhtiö povasi myynnilleen viiden prosentin kasvua.

Analyytikot ovat odottaneet ranskalaisyhtiölle 2-3 prosentin myynnin lisäystä huhti-kesäkuussa.

Huhti-kesäkuussa Alcatelin myynti oli 3,14 miljardia euroa, yhtiö ilmoitti tiistaina.

Alcatelin johdon mukaan yhtiö voitti lukuisia kauppoja varsinkin kehittyvillä markkinoilla, joilla verkkolaitteiden kysyntä on jatkunut vilkkaana.

Viime päivinä Alcatelin osakekurssi on kohonnut Pariisin pörssissä korkeimmilleen neljään kuukauteen.

Luvassa telealan tulosrumba

Alcatel julkistaa viralliset tulostietonsa 28. päivänä heinäkuuta, jolloin myös saksalainen Siemens antaa raporttinsa.

Sitä ennen telealalla riittää vilskettä, sillä Sony Ericsson aloittaa omalta osaltaan tulosrumban jo perjantaina 15. heinäkuuta. Samana päivänä raportoi eteläkorealainen Samsung. Amerikkalaiset Motorola ja Lucent ovat vuorossa 19. heinäkuuta.

Tuloskimaran päätteksi Nokia ja Ericsson kertovat toisesta neljänneksestään ja tulevista näkymistään torstaina 21. heinäkuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    2. 2

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    3. 3

      Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

    4. 4

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    5. 5

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    6. 6

      Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    9. 9

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    6. 6

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    7. 7

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    8. 8

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    9. 9

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    10. 10

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    2. 2

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    3. 3

      Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

    4. 4

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    5. 5

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    6. Näytä lisää