Digitoday

Microsoft auttamaan kotiläksyissä

Julkaistu:

Microsoftin Yhdysvalloissa, Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa teettämän tutkimuksen mukaan lähes kolme neljäsosaa 12-18 -vuotiaiden vanhemmista ei pidä itseään kykenevinä auttamaan lastensa kotiläksyissä. Tähän pulmakohtaan ohjelmistojätti lanseeraa uuden koululaisohjelmistonsa.
- Tiedämme etteivät vanhemmat aina kykene toimimaan opettajina ja auttajina, etenkin silloin kun lapset kasvavat ja kotiläksyt muuttuvat aina vain vaikeammiksi. Microsoftin Student 2006 huomio tämän yleisen turhautumisen tarjoamalla oppilaille työkalut läksyjen tekemiseen, kertoo yhtiön koulutustuoteryhmän vanhempi tuotejohtaja Karla Tharin.

Student 2006 tarjoaa läksyjen tekoon työkalupalkkeja, raporttimalleja, opasteita opetusainekohtaisesti. Koululaispaketti hyödyntää Microsoft Office -toimisto-ohjelmiston komponentteja työn tekoon.

Lisäksi koululaisohjelmiston osana toimitetaan graafinen laskinohjelma matematiikan ymmärtämiseen ja havainnollistamiseen.

Yhtiön teettämän tutkimuksen mukaan lapset hyödyntävät internetiä myös kouluaineiden tekoon, mutta eivät aina löydä sopivaa aineistoa. Tähän pulmaan paketti tarjoaa online-kumppaniohjelman, joka auttaa tiedonetsinnässä hyödyntämällä lapsille turvallisia lähteitä, joihin tietysti kuuluu yhtiön omia palveluita, kuten esimerkiksi Encarta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Laitteiston minimivaatimuksiksi yhtiö listaa viidensadan megahertsin suorittimen ja 256 megatavua keskusmuistia. Ohjelmistopuolella vaatimuksiin listataan Windows 2000:n tai XP:n sekä Office 2003 sekä yhtiön .Net 1.1 -ohjelmistoalusta.

Student 2006 dvd on saatavilla heinäkuussa ja hinnaksi lupaillaan vajaata sataa dollaria.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    2. 2

      Mikä syksy? Katso, kuinka punainen lämpöaalto vyöryy Suomeen – luvassa jopa 20 astetta!

    3. 3

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    4. 4

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    5. 5

      Eduskunnan turvallisuusjohtaja: Näin tapahtumat eduskuntatalon portailla etenivät – ”Sitten he tekevät itselleen minkä tekevät”

    6. 6

      Ahvenanmaan edustaja vastusti suomen kielen aseman vahvistamista: ”Kyse oli taktiikasta”

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      Helsingissä kadonnut intialainen löytyi merestä

    9. 9

      Kaksi vaarallista vankikarkuria saatiin kiinni – löytyivät neljän kilometrin päästä vankilasta

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -Marilta palaa käpy sulhas-Petrin käytökseen – kiitää pois paikalta: riidan syynä kebab

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    5. 5

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    6. 6

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    7. 7

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    8. 8

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    9. 9

      Jokerit-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

    10. 10

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    2. 2

      Mikä syksy? Katso, kuinka punainen lämpöaalto vyöryy Suomeen – luvassa jopa 20 astetta!

    3. 3

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    4. 4

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    5. 5

      Eduskunnan turvallisuusjohtaja: Näin tapahtumat eduskuntatalon portailla etenivät – ”Sitten he tekevät itselleen minkä tekevät”

    6. Näytä lisää