Digitoday

ArviD vie Suomen digitelevisiosaamista Italiaan

Julkaistu:

Finpro ja DoorStories Oy käynnistivät Suomen liikenne- ja viestintäministeriön ArviD-ohjelman puitteissa Digitalia 2005 -hankkeen viemään suomalaista interaktiivisen digi-tv:n osaamista Italiaan.
Finpron mukaan suomalaisten digi-tv -yritysten kannalta Italia on Euroopan sopivimpia markkinoita. Maassa myytiin viime huhtikuuhun mennessä yli 1,5 miljoonaa interaktiiviseen palvelutarjontaan soveltuvaa digisovitinta pelkästään maanpäällisiä lähetyksiä varten.

Myös Italian valtio panostaa televisiolähetysten digitalisoitumiseen muun muassa subventoimalla digivastaanottomien hankintahintaa sekä kannustamalla kuluttajia käyttämään myös digi-tv:n avulla välitettyjä valtiollisia että kunnallisia palveluita.

Italiassa käytetään samoja dvb- ja mhp-standardeja kuin Suomessa, joka omalta osaltaan helpottaa palveluiden myyntiä ja kehitystä.

Finpron ja DoorStoriesin Digitalia 2005 on valmennusprojekti, johon haetaan mukaan digi-tv -alan suomalaisyrityksiä. Digitalian päämääriin kuuluu tiedonvälitys, italialais- ja suomalaisyritysten väliset kumppanuudet ja ennen kaikkea yrityskohtaisten toimenpide-ehdotusten suunnittelu.

Hanke koostuu kolmesta osata: yrityskohtainen valmennus, yhteinen tutustumismatka Italiaan ja "Smart Entry" -suunnitelma.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Video: Eurofighter-hävittäjä syöksyi mereen Italiassa – lentäjän kuoleman todistanut tyttöystävä kiidätettiin shokissa sairaalaan

    3. 3

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    4. 4

      Ahdin, 71, televisio pimeni yllättäen – syynä poikkeuksellinen säätila

    5. 5

      Kommentti: Donald Trump teki yhden presidenttikautensa suurimmista virheistä – tyly hiljennysyritys epäonnistui täydellisesti

    6. 6

      Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

    7. 7

      Lattiatasoitetta kuljettanut kuorma-auto kaatui kyljelleen 6-tiellä – raivaustyöt käynnissä

    8. 8

      Seksi pitää Johannan pitkän suhteen kasassa vaikeinakin aikoina: ”Se on edelleen hemmetin hyvää”

    9. 9

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    10. 10

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    5. 5

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    6. 6

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    7. 7

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    8. 8

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    9. 9

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    10. 10

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Video: Eurofighter-hävittäjä syöksyi mereen Italiassa – lentäjän kuoleman todistanut tyttöystävä kiidätettiin shokissa sairaalaan

    3. 3

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    4. 4

      Ahdin, 71, televisio pimeni yllättäen – syynä poikkeuksellinen säätila

    5. 5

      Kommentti: Donald Trump teki yhden presidenttikautensa suurimmista virheistä – tyly hiljennysyritys epäonnistui täydellisesti

    6. Näytä lisää