Digitoday

Valikko

Groksterin tappio oli Effille pettymys

Electronic Frontier Finland ry:n eli Effin mielestä koko teknologiasektori on kokenut pienen tappion Yhdysvalloissa käydyssä oikeuskiistassa. Korkeimman oikeuden maanantaisen päätöksen mukaan p2p-teknologioiden kehittäjät voidaan tuomita yllytyksestä tekijänoikeusrikokseen, mutta teknologiat eivät itsessään ole laittomia.

- Päätös oli merkittävä, koska siinä asetettiin teknologiyrityksille vastuu käyttäjien mahdollisista väärinkäytöksistä, selittää Effin puheenjohtaja Ville Oksanen.

Oksasen mukaan sisältöteollisuus on mieluummin käräjöinyt kuin yrittänyt kehittää liiketoimintamallejaan nykyaikaan sopiviksi.

- Siksi pelkään pahoin, että tästäkin seuraa uusi sarja oikeudenkäyntejä. Kuten tähänastisetkaan oikeusjutut, vertaisverkkojen käyttöön oikeudenkäynnit kuitenkaan tuskin merkittävästi vaikuttavat.

Oikeus piti raskauttavana näyttöä siitä, että yritys olisi yllyttänyt käyttäjiään tekijänoikeusrikkomuksiin, vaikka vertaisverkko-ohjelmaa ylläpitävällä yrityksellä ei ollut keskitettyjä palvelimia, joiden avulla se olisi voinut hallita verkossa liikkuvaa materiaalia.

- Päätös ei ole yksioikoinen eikä se tietenkään tarkoita, että vertaisverkoista tuli juuri Amerikassa laittomia - vaikka kasvaneet oikeudelliset riskit voivatkin hankaloittaa tekniikan kehittymistä,

toteaa Effin hallituksen jäsen Kai Puolamäki.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    2. 2

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    3. 3

      Mereltä kuului avunhuutoja Naantalissa – railosta nostettu mies kuoli

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Nämä kaikki julkkikset ovat ehdokkaana kuntavaaleissa – mukana Salkkarit-tähti, takavuosien laulaja ja urheilijamestari

    6. 6

      Mikael Forssellin Metti-vaimo nauttii vesileikeistä erikoisen rusketuksen takaavissa bikineissä – ”Helle sai Miklun hempeilemään”

    7. 7

      Kommentti: Miksi vauhti ei riitä, Kimi Räikkönen?

    8. 8

      Vesijärvi: Pilkkijät lähtivät kahville, palatessa järvessä polski pelastuslaitoksen sukeltaja

    9. 9

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    10. 10

      Tuhannet osoittaneet mieltä Venäjällä – Medvedeviä vaaditaan tilille korruptiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    6. 6

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    7. 7

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    8. 8

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    9. 9

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    10. 10

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    2. 2

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    3. 3

      Mereltä kuului avunhuutoja Naantalissa – railosta nostettu mies kuoli

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Nämä kaikki julkkikset ovat ehdokkaana kuntavaaleissa – mukana Salkkarit-tähti, takavuosien laulaja ja urheilijamestari

    6. Näytä lisää