Digitoday

Valikko

Tutkimus: ohjelmistotuotantoa kannattaa siirtää ulkomaille

Riskirahoitusyhtiö Eqvitec Partners suosittelee tänään julkistetun tutkimuksensa pohjalta suomalaisia ohjelmistoyrityksiä harkitsemaan ohjelmistotuotannon ulkoistamista ulkomaille.
Tutkimuksesta käy Eqvitecin mukaan ilmi, että offshoringilla pystytään parantamaan kilpailukykyä. Kehittämällä ulkoistuskumppanin tuottavuuden määrittelyyn, tarkkailuun ja testaamiseen liittyvää projektinhallintaa suomalainen ohjelmistoyritys pystyy parantamaan toimintaansa ja hyötymään saamastaan joustavuudesta ja pienentyneistä kustannuksista.

Tutkimuksessa selvisi muun muassa seuraavaa: joustavat resurssit ovat offshoringissa houkuttelevia ja tärkeitä, laatu harvoin kärsii, ulkomaisten kohteiden palkkataso on suhteessa vähemmän tärkeä kuin uskotaan ja offshoring-toiminnan onnistumisprosentti näyttäisi olevan suurempi kuin kotimaahan ulkoistamisen.

Esimerkiksi Suomen ja Intian palkkatasoissa on edelleen eroja, mutta riippuu suuresti henkilöstön kokemuksesta ja taidoista. Toisaalta offshoringin lisäkustannuksetkin ovat usein uskottua pienemmät.

Eqvitec erittelee suomalaisyritykset Suomea lähellä tai kaukana oleviin maihin ulkoistamisen suosijoiksi. Intia on suosituin kohde, mutta myös Viro, Liettua, Latvia ja Venäjä houkuttavat.

Tutkimuksessa haastateltiin useita ohjelmistoalan asiantuntijoita, lisäksi vastaamaan kutsuttiin 130 suomalaista vc-rahoitteista yritystä. Vastausprosentti oli 15. Offshoringilla tarkoitettiin tutkimuksessa ohjelmistotuotannon siirtämistä joko suomalaisen yrityksen tytär- tai yhteisomistusyritykseen tai täysin ulkopuoliselle yritykselle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    2. 2

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    5. 5

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    6. 6

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    7. 7

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    8. 8

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    9. 9

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    10. 10

      Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    2. 2

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    5. 5

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    6. Näytä lisää