Digitoday

Valikko

Tietoyhteiskunnasta murheita tietoliikennejärjestöille

Julkaistu:

Suomalaiset tietoliikennealan järjestöt ovat luovuttaneet liikenne- ja viestintäministerille, Viestintäviraston pääjohtajalla ja eduskuntaryhmien puheenjohtajille yhteisen vetoomuksen tietoyhteiskunnan liiketoimintojen ja työpaikkojen puolesta. Järjestöt ovat huolissaan viimeaikaisesta kehityksestä, joka vaikuttaa koko alan tulevaisuuden näkymiin.

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto, FiCom ry, Tieto- ja tekniikka-alojen Työnantajaliitto Tikli ry, Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestö YTN ry, Metallityöväen Liitto ry, Sähköalojen Ammattiliitto ry ja Toimihenkilöunioni TU ry.

Järjestöjen mukaan tietoliikenne ja tietotekniikka ovat tietoyhteiskunnan toimimisen kannalta keskeisessä asemassa; tietoliikenteen ja tietotekniikan häiriötön ja tehokas toiminta ovat välttämättömiä Suomen kansainväliselle kilpailukyvylle sekä viennin että kansallisen toiminnan kannalta.

Sääntely aiheuttaa harmaita hiuksia

Alaa edustavat järjestöt ovatkin nyt huolissaan ict-alan kehityksestä. Niiden mukaan erityisesti koko Euroopan Unionin laajuinen, alan epätasapuolinen sääntely on tuonut kilpailua, jolla on ollut yllättäviä seurauksia.

Sääntelyn ansiosta kevyemmin velvoittein toimineet yritykset käynnistivät lyhytkestoisella ja aggressiivisella toiminnalla ylikuumentuneen hintakilpailun muun muassa mobiililiiketoiminnassa.

Kilpailusta syntynyt hintataso ei mahdollista markkinoilla edelleen pitkäjänteisesti toimiville yrityksille välttämättömien uusinvestointien tekemistä ja olemassa olevan verkkoinfrastruktuurin ylläpitämistä. Esimerkiksi matkapuheluiden hintakori on halventunut vuoden aikana noin kolmanneksella ja vastaavasti laajakaistaliittymien kuukausimaksut lähes puolittuneet.

Järjestöt muistuttavat, että Suomessa on toteutettu etupainotteisesti ja ankarin tulkinnoin myös sellaista EU-lainsäädäntöä, jota ei alun perin ole säädetty Suomen kaltaisille markkinoille. Valtaosalle Suomessa toimivista operaattoreista on asetettu huomattavan markkinavoiman asemasta johdettuja velvoitteita, jotka eivät ole nykytilanteessa perusteltuja. Velvoitteita tulee jatkuvasti seurata ja poistaa markkinoiden kehityttyä säännöstön edellyttämällä tavalla.

- Liiketoimintamahdollisuuksien kiristyessä säästöt kohdentuvat myös alan tutkimus- ja kehitystoimintaan. Tällöin julkisenkin rahoituksen osuus pienenee, mikä vaikuttaa kielteisesti kilpailukykymme kannalta keskeisten teknologioiden ja palveluiden kehittymiseen, toteaa FiCom ry:n toimitusjohtaja Reijo Svento.

- Ylikuumentunut kilpailu vaarantaa myös alan työpaikkoja. Henkilöstön vähentyminen uhkaa vastaavasti heikentää yritysten palvelutasoa, sanoo Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Ilkka Joenpalo.

"Hidastavaa lainsäädäntöä ja säätelyä pitäisi välttää"

Kansainvälisissä vertailuissa on todettu, että nopeimmin tietoyhteiskuntana kehittyvissä kansantalouksissa pyritään välttämään kehitystä hidastavaa lainsäädäntöä ja regulaatiota. Samoilla välineillä tuetaan tavoiteltua kehitystä.

Valtiovalta voi olennaisesti vaikuttaa alan kehitykseen muun muassa lainsäädännön painotuksin, regulaation astetta lieventämällä, omien toimintojen sähköistämisellä ja vero- ym. ratkaisuilla. Suomen markkinoiden erityispiirteet tulee tuoda voimakkaasti esille EU:ssa ja lainsäädäntöä kansallisesti implementoitaessa tulee käyttää oikeita ajoituksia ja varmistaa, että harmonisointi etenee samalla tavalla muissa kilpailijamaissamme.

Järjestöjen edustajat muistuttavat, että nykyinen säännöstö on laadittu kasvukaudella ja oletuksella jatkuvasta kasvusta. Kansallista ja EU-säännöstöä laadittaessa tulee jatkossa ottaa huomioon alan suhdanteiden voimakkaat ja nopeat vaihtelut.

Järjestöjen näkemyksen mukaan alan toimijoille ei tulisi asettaa uusia lainsäädännöllisiä rasitteita, vaan pikemminkin purkaa nykyisiä turhiksi käyneitä säännöksiä. Huolestuttavana esimerkkinä ja kansainvälisesti vertailtuna ylimääräisenä rasitteena on kunnille suotu mahdollisuus asettaa kuntakohtaisia maksuja laajakaistayhteyksien rakentamiselle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    2. 2

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    3. 3

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    4. 4

      Epäily: Röyhkeä valepoliisikolmikko jäi kiinni – huijasivat jopa satojatuhansia euroja

    5. 5

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    6. 6

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    7. 7

      Huomasitko Mauno Koiviston hautajaisten koskettavinta hetkeä?

    8. 8

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    9. 9

      Suomalaiskoomikko jättäytyy pois stand up -kiertueelta – syynä ”seksistinen viesti”

    10. 10

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    5. 5

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    6. 6

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    7. 7

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    8. 8

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    9. 9

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    10. 10

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    2. 2

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    3. 3

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    4. 4

      Epäily: Röyhkeä valepoliisikolmikko jäi kiinni – huijasivat jopa satojatuhansia euroja

    5. 5

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    6. Näytä lisää