Digitoday

Posti pilotoi radiotunnisteita kuljetuksessa

Julkaistu:

Suomen Posti kertoo testaavansa rfid-teknologian (radio frequency identification) soveltuvuutta kuljetusprosesseihinsa. Teknologiaa testataan kuljetusyksiköiden seurannassa elokuussa alkavassa pilotissa.

Rajatulla alueella toteuttavassa pilotissa tutkitaan sekä kerättävän informaation käyttökelpoisuutta että itse teknologian, kuten tagien ja lukijoiden toimivuutta tuotantoprosessissa.

Käytännön pilottia edeltävät laboratoriotestit Englannissa, joissa muun muassa valitaan teknisiltä ominaisuuksiltaan Postin prosessiin sopivimmat laiteet.

Pilotti toteutetaan yhteistyössä Capgeminin ja BEA Systemsin kanssa. Postin mukaan yhteistyökumppanin valintaan vaikutti alan osaamisen ohella muun muassa Capgeminin valmiudet kattaviin laboratoriotestaukseen laajan kumppaniverkoston kanssa. Posti myös toteutti Capgeminin ja BEAn kanssa aiemmin tänä vuonna esiselvityksen, jonka jatkoprojektina pilotti toteutetaan.

Voittaa viivakoodin

Seurannan merkitys kasvaa koko ajan kaikissa logistiikkaketjun vaiheissa, Posti katsoo. Rfidin uskotaan vastaavan nykyistä, viivakoodiin perustuvaa seurantaa paremmin Postin ja asiakkaiden tulevaisuuden vaatimuksiin. Rfidin osin automaattisesti tapahtuva luku mahdollistaa tiheän seurannan ja tekee kuljetusketjusta asiakkaalle läpinäkyvän.

Kuljetusyksiköiden, rullakoiden ja häkkien jatkuva hävikki aiheuttaa ruuhkahuippuina ongelmia Postin tuotannolle. Rfid-teknologiasta haetaan ratkaisua myös kuljetusyksiköiden nykyistä parempaan seurantaan ja hallintaan.

Syksyllä toteuttavan pilotin kokemusten perusteella Postissa päätetään, miten rfidin käyttöönoton kanssa edetään. Käyttömahdollisuuksia on paljon kuljetusyksiköiden ja kollien seurannasta varastojen ja prosessien ohjaukseen.

Posti on testannut rfidiä aiemmin esimerkiksi lehtijakelujen reittien sekä ajoneuvojen seurannassa. Teknologia on myös ollut käytössä usean vuoden ajan kansainvälisten kirjeiden kulkunopeuden seurannassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    2. 2

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    3. 3

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    4. 4

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    5. 5

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    6. 6

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    7. 7

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    8. 8

      Tosi-tv-tähti ja lentoemäntä Anne-Mari, 28, paljasti ruokottoman syyn pikkuisiin ruotsinlippubikineihinsä – ”Naamioitumisen mestari”

    9. 9

      Cristiano Ronaldon jumalaisen kaunis tyttöystävä aiheutti kohun – raskaus ei pysäyttänyt: Kyykkäsi pakarat piukeina treenivideolla

    10. 10

      Harvinainen auringonpimennys kiinnosti myös Valkoisessa talossa – Melania, Donald, Barron ja Ivanka seurasivat ilmiötä Trumanin parvekkeella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    5. 5

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    6. 6

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    7. 7

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    8. 8

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    9. 9

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    2. 2

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    3. 3

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    4. 4

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    5. 5

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    6. Näytä lisää