Digitoday

Valikko

Tositarina 2: Mies menetti muistinsa ja löysi itsensä verkosta

Kesäsarja kertoo Kevin Murasta, joka löysi kotiin internetin avulla. Hänen katoamisensa elokuussa 2004 jäljettömiin oli outo juttu, muttei ylittänyt uutiskynnystä rikoksiin tottuneessa Yhdysvalloissa. Hänen löytymisensä yli kolme kuukautta myöhemmin oli jo niin outo, että lehdetkin kiinnostuivat ja Mura nousi otsikoihin.
Oudointa lienee kuitenkin se, ettei kukaan, edes Mura itse tiedä mitä lähes neljän kuukauden aikana tapahtui. Muran elämäntarina katkesi lentokentän parkkipaikalle ja alkoi uudestaan, kun mies löysi oman valokuvansa internetistä.

Pari viikkoa ennen 54-vuotissyntymäpäiväänsä Mura teki lähtöä Peshtigo River Inn-hotellin edestä Chicagon lentokentälle. Hän oli rakentanut hotellin muutama vuosi aikaisemmin, kun työt paperitehtaalla olivat alkaneet kyllästyttää. 36 huoneen hotellin pito perheen kanssa Crivitzin pikkukaupungissa Wisconsinissa oli alkanut sujua ja hänestä oli tullut osa kaupungin elämää.

Mura istuutui sinisen Dodge Caravaninsa kuljettajan paikalle. Hänellä oli kyydissään miniänsä ja neljä lastenlastaan. He olivat myöhässä, ja Mura unohti kiireessä lompakkonsa ajo- ja luottokortteineen kotiin. Unohtaminen ei ollut ensimmäinen kerta, Muralta unohtui vähän väliä jotain. Nyt kotiin jäi myös kotelo, jossa Mura piti rahojaan.

Ryhmä saapui viime minuutilla Midwayn lentokentälle Chicagoon. Mura ajoi Dodgensa mahdollisimman lähelle ovea, että miniä lapsineen ehtisi lennolle Phoenixiin ja nosti heidän tavaransa autosta. Kello oli hieman yli kahdeksan illalla, elokuun 26. päivänä 2004.

Missä mies on?

Omaiset ilmoittivat poliisille, kun Kevin Mura ei saapunut samana iltana kotiin. Marinetten piirikunnan sheriffi lisäsi miehen tiedot koko maan kattavaan National Center for Missing Adults -järjestelmään sekä ilmoitti asiasta etsintäkuulutuksia ylläpitävään National Crime Information -keskukseen.

Useissa medioissa, myös Internetissä, julkaistu katoamisilmoitus kertoi Muran henkilötiedot kuvan kera: 53-vuotias ruskeasilmäinen ja harmaatukkainen mies, jolla on lyhyt parta ja viikset. Muralla on ohutsankaiset silmälasit ja yllään valkoinen paita sinisin ja punaisin raidoin, siniset farmarit ja valkoiset kengät. Ilmoituksessa oli myös lyhyt kuvaus katoamishetkestä, paikasta ja siihen liittyvistä olosuhteista

Sheriffi Mike Kessler kävi myös itse Chicagon lentokentällä, muttei löytänyt ketään, joka olisi nähnyt Muran.

Midwayn lentokentän viranomaiset löysivät Muran tummansinisen Dodgen, rekisterinumero 838 CNP, 13 päivää myöhemmin lentokentän lyhytaikaiselta parkkipaikalta. Autossa oli sisällä Muran matkapuhelin, joka oli kuluttanut auton akun loppuun. Kessler lähetti apulaisensa tutkimaan ajoneuvon mahdollisten kamppailujälkien varalta. He eivät löytäneet mitään asiaan viittaavaa. Kevinin vaimo Jan Mura ihmetteli, miksi lentokentän poliisilta kesti lähes kaksi viikkoa löytää auto parkkipaikalta, jossa on kolmen tunnin rajoitus. Yleensä kadonneiden etsijöillä on tiedossaan jonkinlainen motiivi, ongelmia perheessä tai joku muu syy. Tässä tapauksessa tutkijoilla ei ollut mitään johtolankoja. Koska merkkejä rikoksestakaan ei löytynyt ja kysymyksessä oli aikuinen ihminen, osa tutkijoista epäili Muran kadonneen omasta tahdostaan. Vaimo ja ystävät eivät uskoneet Muran halunneen lähteä karkumatkalle. Jan Mura, joka oli ollut 28 vuotta naimisissa Kevinin kanssa, kertoi miehensä rakastavan lapsenlapsiaan eikä siksi olisi tehnyt tällaista. Poliisi epäili myös, että Mura olisi noussut lentokoneeseen matkustaakseen miniänsä isän hautajaisiin. Tämäkään ei vaikuttanut kovin todennäköiseltä, sillä tieto kuolemasta oli tullut vain päivää ennen Muran katoamista. Jan Mura uskoi, että Kevin oli jättänyt auton parkkipaikalle seuratakseen, että hänen miniänsä sekä lapset pääsevät turvallisesti koneeseen. Miniä oli kuitenkin ehdottanut Keviniä palaamaan samantien kotiinsa.

Jan Mura alkoi hoitaa perheen hotellia apunaan pojat Chris ja Ken. Kevin oli hoitanut kirjanpidon ja Jan siivouksen. Nyt Janin työtaakka moninkertaistui. Perhe ei kuitenkaan lakannut uskomasta isän paluuseen, vaikka toivo hiipui päivä päivältä. Pappi soittiJoulukuun 9. päivänä Muran perheen puhelin soi. Langan päässä oli poliisi, joka kertoi Muran olevan hengissä ja fyysisesti hyvässä kunnossa. Hänet oli löydetty pienestä kaupungista Iowan osavaltion kaakkoisosasta. Suuresti ilahtuneet Muran pojat matkustivat parin päivän päästä tapaamaan isäänsä. Fyysisesti mies oli kohtalaisessa kunnossa, ehkä hieman laihtunut. Hän valitteli niska- ja päänsärkyä ja kipuja kehon vasemmalla puolella. Psyykkiseen tilaan pojat pettyivät, sillä Kevin Mura ei tuntenut kumpaakaan heistä. Vaimon tai lastenlasten kuvatkaan eivät herättäneet tunteita. Paikallinen psykologi totesi, että Kevin Muralla on harvinainen persoonallisuuden jakava tilapäinen muistihäiriö, dissociative fugue. Kyseisessä psykologisessa tilassa henkilö ottaa käyttöön uuden henkilöllisyyden ja unohtaa vanhan elinympäristönsä. Yleensä tällaiset henkilöt pystyvät elämään uudessakin ympäristössä. He voivat vaikka ottaa uuden nimen tajuamatta, että se ei ole heidän ristimänimensä, paikallinen psykologi arvioi. Tälläinen psykologinen tila voi kestää kuukausia, eivatkä potilaat parannuttuaankaan yleensä muista, mitä sairauden aikana on tapahtunut. Tällainen tila aiheutuu usein traumasta tai stressistä. Kyseinen tilapäinen muistinmenetys on yksi klassisia komedioiden aiheita, mutta todellisuudessa harvinainen. Vain kaksi promillea väestöstä voi altistua sille. Se ei anna juurikaan merkkejä ennen puhkeamistaan. Kevin Mura oli halunnut tietää, kuka hän oli, ennenkuin kukaan tuttu ilmaantuisi paikalle. Hän halusi muistaa itse, ennenkuin kukaan kertoisi hänen elämästään. Muran pojat huomasivat, ettei mikään heidän kertomistaan asioista ollut todellista Kevinille. Kevin Mura sentään ymmärsi, ettei hän tiennyt, kuka hän oli. Merkillistä sen sijaan oli se, että Kevin Muralla oli tallella elämän varrella hankittuja taitoja. Hän oli kävellyt paikallisessa kirkossa ja katsellut lattioita. \"Nämä kaipaavat hiomista ja lakkaamista\", Mura oli todennut. Hän osasi edelleen hioa lattioita, muttei tiennyt, miksi tämä taito oli tallella. Mitä oli tapahtunut?Mura hakeutui iowalaisessa kaupungissa roomalaiskatolisen papin luokse halutessaan selvittää henkilöllisyytensä. Hän muisti asuvansa suuressa kaupungissa veden äärellä. Pappi epäili hänen olevan kotoisin Chicagosta. Pappi ja Mura menivät paikalliseen kirjastoon ja päättivät käydä läpi kadonneiden henkilöiden listoja internetissä. National Center for Missing Adults -järjestön sivuilta pomppasi esiin tutut kasvot. Pappi soitti Iowan poliisille, joka otti yhteyttä Marinetten piirikunnan sheriffiin. Muran asuinpaikka, Crivitz, ei ole suuri kaupunki eikä lähellä vettä. Hänen aikaisempi kotikaupunkinsa, Green Bay, täyttää nämä ehdot. Kolmen ja puolen kuukauden jakson tapahtumat ovat hämärän peitossa. Ei ole tiedossa, miten Mura päätyi Iowaan. Hänen mukanaan olleista tavaroista saattoi päätellä, että mies oli tehnyt tuhansien kilometrien retken Arizonan, Coloradon ja Floridan osavaltioiden kautta. Hän oli todennäköisesti kulkenut rekkakuskien mukana. Joulukuun lopulla 2004 Mura ei ollut palannut kotiin, eikä hänen perheensä paljastanut miehen olinpaikkaa. He eivät halunneet pakottaa Keviniä palaamaan, sillä hän saattaisi kadota jälleen. Chris Mura huomautti lisäksi, \"ettei ole laitonta olla tietämättä henkilöllisyyttään\". Uutissähke \"Muistinmenetystä poteva löysi henkilöllisyytensä verkosta\" julkaistu Digitodayssä ja ITViikossa 21.12.2004. Ks. linkit

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Helsingin taksikuskit närkästyivät Bernerin lakiesityksestä – mielenosoitukseen odotetaan yli sataa autoa

    3. 3

      Etsintäpartio kuvasi videon hetkestä, jolloin kadonnut mies löytyi 158-kiloisen pytonin vatsasta

    4. 4

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    5. 5

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    6. 6

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    7. 7

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    8. 8

      Niinistön ehdotus huippukokouksesta sai poikkeuksellisen myönteistä huomiota Venäjällä

    9. 9

      Aamulehti: Kunnanvaltuutettu tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    10. 10

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    6. 6

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    7. 7

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    8. 8

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    9. 9

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    10. 10

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Helsingin taksikuskit närkästyivät Bernerin lakiesityksestä – mielenosoitukseen odotetaan yli sataa autoa

    3. 3

      Etsintäpartio kuvasi videon hetkestä, jolloin kadonnut mies löytyi 158-kiloisen pytonin vatsasta

    4. 4

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    5. 5

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. Näytä lisää