Digitoday

Valikko

Tech Data siirtää varaston Ruotsiin, työt loppuvat 30:ltä

Julkaistu:

Tech Data keskittää pohjoismaiset varastotoiminnat Tukholmaan. Tietotekniikkatukkurin uusi pohjoismainen varasto sijaitsee noin 40 km Tukholmasta etelään, Jordbron kunnassa.
Tech Datan mukaan kyseessä on Pohjolan suurin ja nykyaikaisin it-varasto. Tämän vuoden liikevaihdoksi arvioidaan yli miljardi euroa.

Tech Datan Ruotsin organisaatio on toiminut uudesta varastosta huhtikuun alusta lähtien. Ensi maanantaista lähtien Tech Data Finlandin kaikki toimitukset tapahtuvat uudesta varastosta.

Viikonlopun aikana tehdään merkittävä logistiikkaoperaatio, jossa noin 60 rekka-autollista muutetaan Tech Data Finlandin Konalan varastosta Tukholman Jordbron varastoon.

Toimitusjohtaja Mikko Karvosen mukaan toimitukset Ruosilan varastosta lopetettiin torstaina kello 17 ja perjantaina 16 varasto on tyhjä.

- Tänä yönä Ruotsinlaiva on täynnä tietotekniikkaa. Maanantaina suomalaisasiakkaidemme toimitukset lähtevät Ruotsista.

30 henkeä on irtisanottu

Kiristyneessä kilpailutilanteessa Tech Datan asiakkaille ja päämiehille luvataan hyötyä tehokkuuden kasvusta. Valikoima kasvaa viisinkertaiseksi, jonka johdosta saatavuus paranee. Tech Datan mukaan toimitusrytmi pysyy entisellään eli toimitukset tapahtuvat seuraavaksi päiväksi suurimmalle osalle asiakkaita.

Varaston muutto jatkaa jo aiemmin aloitettuja pohjoismaisten toimintojen konsolidointeja.

Karvonen puhui jo vuosi sitten tulevista henkilöjärjestyistä.

- Yt-neuvottelut on käyty asianmukaisesti. Tilanne ei tullut kenellekään yllätyksenä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    3. 3

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    4. 4

      Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

    5. 5

      WSJ: Trump kaavailee isoja muutoksia Valkoisen talon henkilöstöön

    6. 6

      Klassinen paperilapulla yritetty ryöstö karahti karille Kuopiossa

    7. 7

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    8. 8

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    9. 9

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    10. 10

      Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    6. 6

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    7. 7

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    8. 8

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    9. 9

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    10. 10

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    3. 3

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    4. 4

      Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

    5. 5

      WSJ: Trump kaavailee isoja muutoksia Valkoisen talon henkilöstöön

    6. Näytä lisää