Digitoday

Valikko

Ruotsin nettikauppa paisuu huikeaa tahtia

Julkaistu:

Internetin kautta käyty vähittäiskauppa kasvoi vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana 31 prosenttia Ruotsissa. Tasaisen vauhdin taulukolla laskettuna nettiostosten arvo yltää tänä vuonna kahteen prosenttiin kaikesta vähittäiskaupasta naapurimaassa.
Viime vuonna ruotsalaisen internet-kaupan arvo oli 6,8 miljardia kruunua ja kasvu edellisestä vuodesta peräti 40 prosenttia, kaupan tutkimuslaitoksen HUI:n (Handelns Utredningsinstitut) raportista ilmenee.

Nettikaupan osuus oli 1,6 prosenttia vähittäiskaupan arvosta vuonna 2004.

Vaikka alkuvuonna kasvuvauhti on hieman hidastunut 31 prosenttiin, noussee Ruotsin nettikaupan arvo tänä vuonna 8-9 miljardiin kruunuun. Tämä merkitsee kahden prosentin siivua koko vähittäiskaupasta.

- Mitä suuremmaksi nettikauppa kasvaa, sitä vaikeampaa on tietenkin pitää yllä yhtä vaikuttavia prosenttilukuja. Kuitenkin nettikaupan osuus on vielä aika matala verrattuna kaikkeen vähittäiskauppaan, HUI:n tutkija Andreas Hedlund sanoo Dagens Industrissa.

Lehti muistuttaa, että koko ruotsalaisen nettikaupan arvo on huomattavasti HUI:n lukuja korkeampi. Tuoreessa tutkimuksessaan HUI on huomioinut ainostaan tavaroiden vaihdon, eikä se tällä kertaa ole tutkinut esimerkiksi matkalippujen tai palveluiden kauppaa internetissä.

- Jos palvelut lasketaan mukaan, nousevat nettikaupan luvut moninkertaisiksi, Hedlund myöntää.

Kannattavia markkinalokeroita pk-yrityksille

Vähittäiskaupassa vaatteiden, kodin elektroniikan, musiikkiäänitteiden ja kirjojen kauppa käy vilkkaimmin internetissä. Hedlundin mukaan kauppaliikkeet ovat menettäneet jonkin verran bisneksiään internetille. Silti suurin muutos on tapahtunut postimyynnissä, jossa internet on kovaa vauhtia korvaamassa perinteistä katalogikauppaa.

Hedlundin mukaan myös pienehköt yritykset ovat löytäneet netistä kannattavia lokero- eli niche-markkinoita. Tällaiset yritykset menestyvät vaikkapa piilolinssejä tai tulostinten väripatruunoita internetin kautta kauppaamalla.

HUI haastatteli toukokuussa noin 200 ruotsalaista yritystä, joilla on merkittävää toimintaa internetissä. Vastaajien mukaan saittien kävijämäärät kasvoivat alkuvuonna keskimäärin 54 prosenttia viime vuodesta.

- Kävijämäärien nopeampi kasvu toteutuneisiin kauppoihin verrattuna osoittaa sen, ettei internet ole pelkkä myyntikanava. Kuluttajat etsivät saiteilta informaatiota ja vertailevat tuotteiden hintoja, Andreas Hedlund huomauttaa.

Handelns Utredningsinstitut on riippumaton ja yksityinen tutkimusyhtiö, joka on 35 vuoden aikana erikoistunut vähittäiskaupan ja palvelusektorin tutkimukseen Ruotsissa. HUI muun muassa analysoi näiden toimialojen vaikutuksia Ruotsin kansantalouteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkijaryhmä rantautui asumattomalle saarelle – rannalla odotti ikävä yllätys

    2. 2

      Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    3. 3

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    4. 4

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    5. 5

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    6. 6

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    7. 7

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    10. 10

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    8. 8

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    9. 9

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkijaryhmä rantautui asumattomalle saarelle – rannalla odotti ikävä yllätys

    2. 2

      Kieltäytyikö Melania Trump jo toistamiseen miehensä tarjoamasta kädestä valtiovierailulla?

    3. 3

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    4. 4

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    5. 5

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    6. Näytä lisää