Digitoday

Valikko

HP puhkuu uutta intoa tallennusmarkkinoille

Viime vuonna tallennuksen maailmanmarkkinoilla notkahtanut HP säästi julkistuksia ja sai tälle viikolle aikaan StorageWorks-divisioonansa

Jonkin verran HP:n tallennussaran johto joutui julkistuksen yhteydessä vääntämään rautalankaa siitä, miksi julkistus oli niin

HP haastaa EMC:n ja Network Appliancen verkkotallennuksessa uudella EFS Clustered Gateway -järjestelmällä. Hitaita etäyhteyksiä vauhdittamaan HP julkaisi EFS Wan Accelerator -tuotteen. Lisäksi virtuaalisiin levyjärjestelmiin tuli kolme uutta mallia.

Tuotejulkistusten lisäksi HP lanseerasi joukon uusia tiedon elinkaaren hallinnan palvelutuotteita.

Suomen noin seitsemän miljoonan euron tallennusverkko- eli san-markkinoista HP:n osuus on Karpalan mukaan yli puolet, käytettiinpä laskentaperusteena sitten kappalemäärää, myyntiarvoa tai tallennusvolyymia.

Suomen verkkotallennus- eli nas-markkinoilla HP:n osuus on Karpalan mukaan vain neljä prosenttia, kun markkinajohtajan eli NetAppsin osuus on kymmenkertainen.

Puhtaasti tallennusjärjestelmiin erikoistuneen EMC:n Suomen maajohtaja Lauri Wuorenheimo ei HP:n suoraan EMC:lle ja NetAppsille heittämästä verkkotallennushaasteesta säikähtänyt.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    3. 3

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    4. 4

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    5. 5

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    6. 6

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    7. 7

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    8. 8

      Huono ajokeli on aiheuttanut jo useita kolareita

    9. 9

      Vaimo ilmoitti poliisin kadonneen itsetuhoisessa tilassa – olikin lavastanut kuolemansa ja livahtanut Meksikoon

    10. 10

      Sohjoa, lumiukkoja, pyryä... katso lukijoiden kuvat vappuviikonlopun säästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    5. 5

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    6. 6

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    7. 7

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    8. 8

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    9. 9

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    10. 10

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    3. 3

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    4. 4

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    5. 5

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    6. Näytä lisää