Digitoday

Valikko

Suupohjaan Euroopan edistyksellisin seutuverkko

Julkaistu:

Suupohjaan viiden kunnan alueelle rakennetaan avoin, kuntien omistama seutuverkko. Suupohjan seutuverkko mahdollistaa tasapuoliset ja laadukkaat palvelut kaikkialle seutukuntaan.
Seutukuntaan kuuluvat Kauhajoki, Teuva, Jurva, Isojoki ja Karijoki. Verkko on Suomen ainoa kuntien omistama seutuverkko. Seutuverkon rakentaminen alkoi keskiviikkona Jurvan Sarvijoelta.

Rakentaminen saadaan päätökseen tänä vuonna. Kylien liittäminen siihen alkaa ensi vuonna. Tekniikan tohtori Arto Karilan mukaan Suupohjaan on rakenteilla Euroopan edistyksellisin seutuverkko.

- Runkoverkko mahdollistaa kuitujen vuokraamisen edullisesti operaattoreille ja muille toimijoille sekä tätä kautta edistykselliset tietoliikennepalvelut ja aidon telekilpailun, kertoo Karila.

- Omissa kuiduissa toimivassa seutuverkossa voidaan vapaasti hyödyntää uusinta ja kustannustehokkainta verkkotekniikkaa. Valokuituverkon tehollinen käyttöikä tullee olemaan ainakin 50 vuotta, vaikka aktiivilaitteet vaihdetaankin useaan kertaan.

Halvempia palveluita luvassa

Omaan seutuverkkoon päädyttiin, koska verkolta halutaan avoimuutta, tehokkuutta ja tulevaisuuden palvelumahdollisuuksia. Seutuverkko mahdollistaa uusien kunnallisten palvelujen tuottamisen esimerkiksi vanhustenhuoltoon, opetus- ja kulttuuritoimeen.

Yrityksille etuja voivat olla esimerkiksi ip-puhelut toimipisteiden välillä, cad-kuvan välittämisen nopeus, serveripalveluiden ulkoistettavuus sekä online-yhteydet esimerkiksi suunnittelu- ja työstöohjelmistopankkeihin.

Yksityiskäyttäjälle verkon luvataan tuovan lisää palvelujen tarjoajia, nopeampia yhteyksiä sekä halvempia ja monipuolisempia palveluja; kaksisuuntainen digi-tv, internet ja muut tietopalvelut sekä Internet-puhepalvelut voidaan tulevaisuudessa hoitaa yhdellä päätelaitteella.

Suupohjan Seutuverkko Oy ei itse tuota palveluita, vaan palvelun tarjoajina ovat verkkoa käyttävät operaattorit.

Runkoverkko 400 kilometriä

Seutuverkko-hanke käynnistyi vuonna 2003. Kunnat tekivät päätöksensä seutuverkkohankinnasta tämän vuoden tammikuussa. Samalla kunnat hyväksyivät TDC Song Oy:n tarjouksen seutuverkon rakentamiseksi. Sopimus tehtiin TDC Song Oy:n kanssa myös verkon ylläpidosta ja huollosta sekä puhe-, Internet- ja palomuuripalveluista viideksi vuodeksi.

Runkoverkon pituus on valmistuessaan noin 400 kilometriä, ja verkko yhdistää viisi kuntakeskusta ja 40 kylää. Rakentamisen kokonaiskustannukset ovat 3,2 miljoonaa euroa. Kustannuksiin sisältyvät runkoverkko, aktiivilaitteet ja kylien keskittimet. Suupohjan Seutuverkko Oy:n omistajina ovat seudun kunnat (95%) ja TDC-Song Oy (5%).

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    2. 2

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    3. 3

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    4. 4

      Kolmikon tarkoituksena oli mukiloida poika – isälle vakavat vammat metalliputken iskuista

    5. 5

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    6. 6

      Kevinin, 4, surman kammottavat yksityiskohdat nousivat tapetille – tuoreessa dokumentissa hurjia väitteitä

    7. 7

      Helle hivuttautuu Lapista kohti etelää: uimaranta täyttyi Oulussa

    8. 8

      Hirvi aiheutti pahan ketjukolarin Turuntiellä – liikenne seisoo, ihminen maassa loukkaantuneen oloisena

    9. 9

      Aleksi Valavuori teki onnettoman virheen tankatessaan autoa – hinauspalvelu piti kutsua paikalle

    10. 10

      Helikopterikuvat näyttävät: Tältä Hangossa riehuva valtava maastopalo näyttää ilmasta käsin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    5. 5

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    6. 6

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    7. 7

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    8. 8

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    9. 9

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    10. 10

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    2. 2

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    3. 3

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    4. 4

      Kolmikon tarkoituksena oli mukiloida poika – isälle vakavat vammat metalliputken iskuista

    5. 5

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    6. Näytä lisää