Digitoday

Valikko

Tutkija kehuu Microsoftin tietoturvatyötä

Suurten matohyökkäysten vähentyminen on tietoturva-analyytikko Aleksander Gostevin mukaan tietoturvayritysten ja Microsoftin ansiota. Apua on ollut virustorjujien uudesta tekniikasta, mutta myös siitä, että Microsoft on ahkerasti korjannut ohjelmiensa haavoittuvuuksia.

Gostev, joka on töissä venäläisessä tietoturvayrityksessä Kaspersky Labissa, korostaa ettei viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa ole ollut uusia tai matojen suurhyökkäyksiä. Viime vuoden alkupuolella muun muassa MyDoom, NetSky, Bagle ja Zafi olivat Internetin käyttäjien riesana.

- Ei ole ollut edes viime vuoden keskisuuriin hyökkäyksiin verrattavaa, kertoo Gostev.

Virustorjuntayritykset ovat kehittäneet uusia keinoja, esimerkiksi matojen etsimisen .zip-tiedostojen sisältä. Microsoftille Gostev antaa kunniaa Outlook- ja Outlook Express -sähköpostiohjelmien useiden haavoittuvuuksien korjaamisesta.

Microsoft varoitti toissa viikolla useista kriittisistä haavoittuvuuksista, mutta Gostevin mukaan Windowsista ei ole tänä vuonna löytynyt yhtä pahoja reikiä kuin viime vuosina löydetyt lsass- ja rpd dcom -haavoittuvuudet.

Gostevin mukaan viimeisin haavoittuvuus, joka olisi voinut aiheuttaa vakavan uhkan, oli wins-palvelimen virhe, joka löydettiin viime marraskuussa. Microsoft kuitenkin paikkasi reiän pian sen löytymisen jälkeen, ja julki ei ole tullut merkittäviä tapauksia, joissa krakkerit olisivat reikää hyödyntäneet.

Julkisuus lisännyt varovaisuutta

Myös tietoturva-asioiden saama julkisuus on auttanut.

- Media on keskittynyt enemmän ja enemmän haittakoodi- ja tietoturva-asioihin, minkä ansiosta loppukäyttäjät ovat yhä varovaisempia sähköpostin liitetiedostojen suhteen ja varovat erityisesti tuntemattomilta tulleita viestejä, sanoo Gostev.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vettel ja Räikkönen eturiviin Venäjän F1-kisassa – huikea trilleri aika-ajoissa!

    2. 2

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    3. 3

      Leijonat kaatoi Venäjän – löytyikö ykkösvahti MM-kisoihin?

    4. 4

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Sofia Belórf sai Sara Siepiltä neuvoja sinkkuuteen – fitnesskaunotar kauhistui nykysinkkujen menosta: ”Olen kysynyt, onko tämä normaalia?”

    7. 7

      Punoittaako naamasi muutaman lasillisen jälkeen? Oire voi kertoa riskistä sairastua

    8. 8

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    9. 9

      Räikkönen todella lähellä paalupaikkaa: ”Vähän harmittaa”

    10. 10

      Mailis, Viivi, Anna, Susanna... Kuka kaunottarista on kaikkien aikojen upein vappudaami?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    7. 7

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    8. 8

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    9. 9

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    10. 10

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    10. 10

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vettel ja Räikkönen eturiviin Venäjän F1-kisassa – huikea trilleri aika-ajoissa!

    2. 2

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    3. 3

      Leijonat kaatoi Venäjän – löytyikö ykkösvahti MM-kisoihin?

    4. 4

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. Näytä lisää