Digitoday

Google yksilöi hakua

Julkaistu:

Google on tuonut testiin uudentyyppisen palvelun nimeltä My Search History. Se on askel kohti yksilöityä hakua, mitä laajalti pidetään tulevaisuuden rahasampona hakupalveluille.
Palvelu on rekisteröityneiden testattavissa Google Labsin sivuilla. My Search History muistaa jokaisen haun, ja käyttäjä voi palvelun nimen mukaisesti selata ja hallita hakuhistoriaansa. Ruudulle voi hakea Googlen avulla aiemmin löydettyjen sivujen tekstin kokonaisuudessaan, ja yksittäisiä hakuja voi poistaa historiatiedoista.

Kaikki tieto tallentuu Googlen palvelimille. Arvio onkin, että ominaisuus saa yksityisyydensuojan puolestapuhujat takajaloilleen, uutistoimisto Reuters kirjoittaa. Käyttäjillä on toisaalta ominaisuuden myötä mahdollisuus selata historiaansa ajasta ja paikasta riippumatta.

Kone huomioimaan mieltymykset

Google kertoo, että käyttäjät voivat hyödyntää tietoutta aiemmista hauistaan suorittaakseen entistä älykkäämpiä hakuja. Tulevaisuudessa personoiduista hakupalveluista odotetaan apua esimerkiksi tilanteissa, joissa hakusana voi tarkoittaa useita eri asioita käyttäjästä riippuen. Englannin sana "polish" voi esimerkiksi tarkoittaa kiillottamista tai puolalaista.

Tarkennettujen vastausten tarjoaminen käyttäjälle hyödyttää myös mainostajia, jotka voivat harjoittaa entistä täsmällisempää kohdemainontaa. Googlella ei ole toistaiseksi aikeita sijoittaa testipalveluunsa mainoksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt – tutkinnanjohtaja kertoo lisätietoja Turun terrori-iskusta

    2. 2

      Räikkönen luki sopimuksestaan lehdestä – ”Varmaan kuukauden päästä alkaa spekulaatio”

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    5. 5

      Linja-auto törmäsi rekan perään Länsiväylällä – liikenne Helsingin suuntaan poikki

    6. 6

      Bussikuski kuoli bussin ja rekan kolarissa Länsiväylällä Espoossa

    7. 7

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    8. 8

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    9. 9

      ”Lelusalakuljettaja” Rami Adham tuomittiin ehdolliseen vankeuteen

    10. 10

      Kommentti: Norjan urheilu sai rajun selkäsaunan Johaugin dopingtapauksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    2. 2

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    3. 3

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    6. 6

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    7. 7

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    8. 8

      Silminnäkijät: Seinäjoella iso poliisioperaatio – mukana koirapartioita

    9. 9

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    10. 10

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt – tutkinnanjohtaja kertoo lisätietoja Turun terrori-iskusta

    2. 2

      Räikkönen luki sopimuksestaan lehdestä – ”Varmaan kuukauden päästä alkaa spekulaatio”

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    5. 5

      Linja-auto törmäsi rekan perään Länsiväylällä – liikenne Helsingin suuntaan poikki

    6. Näytä lisää