Digitoday

Metcalfe julkisti operaattori-ethernetin

Julkaistu:

Bob Metcalfe, ethernet-verkkojen keksijä, julkisti tiistaina uuden version maailman suosituimmasta verkkostandardista. Operaattorikäyttöön tarkoitettu carrier ethernet on metro ethernetin laajennus, jonka nopeus lasketaan muutamasta gigabitistä ylöspäin.

Tutkimusyritys Infonetics ennustaa operaattori-ethernetin laitemarkkinoiden kasvan 2,7 miljardiin dollariin vuonna 2008.

Metro Ethernet Forumissa vaikuttava Metcalfe uskoo ethernetin kehittyvän entistä nopeammaksi ja laajemmin käytetyksi teknologiaksi.

Takaisin langattomille juurille

Metcalfen mukaan ethernet kattaa yhä enemmän langattomia linkkejä wlan-, wimax ja zigbee-verkoissa.

Metcalfen mielestä ethernet on lopultakin ylittämässä lähiverkkojen ja laajaverkkojen välisen telekuilun operaattoriversiona.

Metro Ethernet Forumin mukaan operaattori-ethernet mahdollistaa seuraavan sukupolven internetin, joka pystyy jakelemaan televisio-ohjelmia, tilausvideota, voip-puheluita ja kuljettamaan kolmannen sukupolven matkapuhelinverkon sovelluksia taatusti ja hallitusti.

Nan Chen, MEF:n johtaja, kuvasi uuden ethernetin merkitystä sanomalla, että se muodostaa uuden, yhteisen maailmankielen.

Sertifiointi vahvistaa standardin

Suuri osa operaattori-ethernetin standardista on saatu valmiiksi, mutta osa on edelleen työn alla. Forumin jäsenistä monet toimittavat jo markkinoille laajaverkko-ethernet-tuotteita, jotka noudattelevat MEF:n standardeja.

MEF on perustanut operaattori-ethernetille sertifiointiohjelman, joka käynnistyy huhtikuun aikana.

Ensimmäiset sertifiointitestaukset suorittaa Iometrix MEF:n jäsenyritysten tuotteille. Myöhemmin myös muut valmistajat voivat hakea sertifiointia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Lappi täräytti taas pohjat – suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Suomen MM-rallissa!

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. 6

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    7. 7

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    8. 8

      Junaonnettomuus Barcelonassa – liki 50 loukkaantunut

    9. 9

      Suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Jyväskylän MM-rallissa – ”Ei täällä p**kele voi ajaa niin hiljaa!”

    10. 10

      Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    10. 10

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Lappi täräytti taas pohjat – suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Suomen MM-rallissa!

    3. 3

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    4. 4

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. Näytä lisää