Digitoday

Valikko

Tietokone ennakoimaan surfaajan siirtoja

Julkaistu:

Suomen Akatemia tiedottaa uudesta hankkeesta, jossa kehitetään menetelmiä tietokoneen käyttäjän aikeiden ennakoimiseksi. Tulevaisuudessa voi esimerkiksi olla mahdollista, että pc tietää jo ennen käyttäjää, mistä tämä haluaa seuraavaksi hakea tietoa, Akatemia visioi.
Proaktiivinen tiedonhaku käyttäjien huomion ja kiinnostusten adaptiivisen mallintamisen avulla (Prima) -hanke kehittää menetelmiä, joilla tietokone seuraa silmänliikkeitä sekä muuta käyttäjän toimintaa ja oppii niistä päättelemään mikä käyttäjää kiinnostaa. Näin hakumoottorit voivat automaattisesti aloittaa kiinnostavan materiaalin ja lisätietojen hakemisen.

Tällainen onnistuu tietokoneeseen syötettävien oppivien laskennallisten mallien ja menetelmien avulla, joiden ansiosta kone voi mukautua erilaisiin käyttäjiin ja käyttötilanteisiin.

Katse harhailee

Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke muodostuu kolmen alan asiantuntijoista. Dosentti Ilpo Kojon johtama tutkimusryhmä tutkii, miten ihmiset kohdistavat katseensa tietoa etsiessään ja millaisia polkuja katse kulkee.

Kojon ryhmän keräämän datan pohjalta kaksi tutkimusryhmää tutkii koneoppimista ja tilastollista mallitusta professori Samuel Kasken ja professori Petri Myllymäen johdolla.

Käyttäjän katse on epäsuora signaali siitä, mistä hän on kiinnostunut, mutta silmänliikkeet ja huomion kohde eivät kuitenkaan aivan suoraan vastaa toisiaan. Ihmisten käyttäytymistä tutkittaessa on huomioitava myös inhimilliset puolet, ihminen kun harvoin pystyy keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan, tutkijat muistuttavat.

- Kaikki silmänliikkeet eivät suinkaan liity tiedonhakuun, vaan välillä ihmiset saattavat tuijotella muualle tai heidän keskittymisensä saattaa muuten herpaantua. Koneen tulisikin pystyä erottelemaan tiedonhaun kannalta olennaiset ja epäolennaiset silmänliikkeet, huomauttaa Kaski.

- Tilastollisen mallinnuksen tehtävänä on ottaa huomioon aineiston sisältämä epävarmuus, mutta silti tehdä ennusteet mahdollisimman hyvin. Kiinnostavaa tutkimuksen kannalta onkin nähdä se, miten pitkälle epätäydellisillä signaaleilla voidaan päästä, kun tehdään sofistikoituneita malleja, Kaski pohtii.

Apuja käyttöliittymien kehitykseen

Toistaiseksi menetelmiä on käytetty helpottamaan tiedonhakua: sen sijaan, että kone suostuisi ymmärtämään ainoastaan täsmällisiä hakulausekkeita, se osaa myös arvioida hakukohteiden kiinnostavuutta sen perusteella mitä ja miten käyttäjä lukee.

Menetelmät ovat kuitenkin yleiskäyttöisiä ja hyödyksi aina kun koneen pitää pystyä tulkitsemaan käyttäjän viestejä, jotka koneen näkökulmasta ovat puutteellisia ja epätäsmällisesti muotoiltuja. Niinpä menetelmiä ja malleja voidaan todennäköisesti jatkossa käyttää myös esimerkiksi käyttöliittymien suunnittelussa ja kehitystyössä.

Koneen ymmärtäessä pienemmistäkin vihjeistä käyttäjä voi paremmin keskittyä työhönsä sen sijaan, että jatkuvasti opastaisi konetta erikseen, tutkijat uskovat Akatemian mukaan.

Tulevaisuudessa tavoitteena ovat laitteet, joissa kone kykenisi päättelemään, mikä on käyttäjille mielenkiintoista tai hyödyllistä tietoa. Näin kone voisi itse "ymmärtää", miten se voisi auttaa käyttäjää seuraavassa vaiheessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    2. 2

      Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

    3. 3

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    4. 4

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    5. 5

      Maailman vaarallisimmaksi nimetyllä lentokentällä tapahtui kuolonuhreja vaatinut turma

    6. 6

      Espoossa kuollut moottoripyöräilijä oli pakenemassa poliisia

    7. 7

      Nuori nainen löytyi kuolleena asunnosta – poliisi epäilee uhrin käyttäneen vaarallista huumetta

    8. 8

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    9. 9

      Kuvat: Isä menetti liikuntakykynsä pojan yo-juhlien alla – urheiluseura riensi perheen avuksi Kuusamossa

    10. 10

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    2. 2

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    3. 3

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    4. 4

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    5. 5

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    6. 6

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    7. 7

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    8. 8

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    9. 9

      Poliisi: Mies pakeni varastetulla pyöräkuormaajalla Lahdessa – 20 tonnin työkone syöksyi sillalta asfalttiin

    10. 10

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    2. 2

      Video paljastaa, kuinka Jäämeren kylmyys vyöryy jälleen Suomeen – luvassa hallaa ja yöpakkasia

    3. 3

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    4. 4

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    5. 5

      Maailman vaarallisimmaksi nimetyllä lentokentällä tapahtui kuolonuhreja vaatinut turma

    6. Näytä lisää