Digitoday

Valikko

Hamina pitää kiinni Sonerasta

Haminan kaupunki on uudistanut kilpailutuksen jälkeen sopimuksensa TeliaSonera Finlandin kanssa tietotekniikan hallintapalvelujen toimittamisesta kaupungin käyttöön. Sopimus on voimassa kolme vuotta.

Päätös perustui kokonaisedullisuutta kuvaaviin valintakriteereihin, ja sopimuksen mukaan Sonera ottaa vastuun kaupungin hallinnon verkon käyttäjä- ja työasematuesta, työasemien ylläpidosta sekä palvelimien valvonnasta, tuesta ja ylläpidosta. Kaupungin kontolla on tietohallinnon johtaminen ja kehittäminen.

Kokonaisedullisuutta kuvaaviksi valintaperusteiksi Haminan kaupunki oli jo ennen tarjouspyyntöjen lähettämistä päättänyt useita tekijöitä, joihin lukeutuivat kustannukset 50 prosentin painoarvolla, arvio palvelun kyvystä täyttää asetetut toiminnalliset ja laadulliset tavoitteet sekä palvelun läheisyys, jolloin painotettiin erityisesti paikkakunnalle sijoitetun lähitukea hoitavan henkilöstön osuutta.

Leveämmät hartiat tarpeen

- Aiempi sopimuksemme astui voimaan vuoden 2002 alusta, ja uusi toimintatapa tietotekniikan hoidossa saatiin kuntoon hyvissä ajoin ennen Haminan ja Vehkalahden yhdistymistä. Toimivat palvelut ovat tukeneet mainiosti kuntien yhdistymisen myötä syntyneitä uusia prosesseja, mikä ei ole ollut itsestään selvää kaikkien kuntaliitosten osalta, kehuu Haminan kaupunginjohtaja Hannu Muhonen.

- Kun on kyseessä iso ratkaisukokonaisuus, tarvitaan leveämpiä hartioita, jotka osaltaan varmistavat tietotekniikkamme toimivuuden. Ison kumppanin kanssa pysymme myös paremmin ajan tasalla. Kaupungin päätehtävänä on tuottaa palveluja ammattitaitoisesti. Jotta voisimme niin toimia, ostamme tukipalvelut mahdollisuuksien mukaan organisaatiomme ulkopuolelta, Muhonen perustelee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    2. 2

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    3. 3

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    4. 4

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    5. 5

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    6. 6

      Mereltä kuului avunhuutoja Naantalissa – railosta nostettu mies kuoli

    7. 7

      Sebastian Vetteliltä yllättävä kommentti – jakoi kunniaa voitostaan toiselle kuljettajalle

    8. 8

      Nämä kaikki julkkikset ovat ehdokkaana kuntavaaleissa – mukana Salkkarit-tähti, takavuosien laulaja ja urheilijamestari

    9. 9

      Jojoilua painon kanssa - Liisa Hyssälä rajoitti maksalaatikon syöntiä

    10. 10

      Venäjän johtoa korruptiosta syyttänyt oppositiojohtaja otettiin kiinni Moskovassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    7. 7

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    8. 8

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    9. 9

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    10. 10

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    2. 2

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    3. 3

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    4. 4

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    5. 5

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    6. Näytä lisää