Digitoday

Ruotsin suurin internet-operaattori jättiratsian kohteena

Julkaistu:

Yhdysvaltain elokuvateollisuus riemuitsee Ruotsin poliisin torstaisen piraatti-iskun johdosta, joka kohdistui maan suurinta ja vanhinta internet-operaattoria vastaan.

Poliisin piraattielokuvia ja -musiikkia kitkevä ratsia suuntautui Bahnhofin Tukholman toimistoihin. Yhdysvaltain tekijänsuoja-asiantuntijat ovat pitäneet operaattoria korkean tason nettipiratsimin turvapaikkana jo vuosien ajan, kertovat Reuters ja VNU.

- Kyseessä oli todella iso ratsia, korostaa johtaja John Malcolm Motion Picture Association of Americasta.

Kerätty aineisto sisältää Ruotsin lisäksi todisteita Euroopan laajuisista verkkopiratismirenkaista.

Bahnohofin isku on MPAA:n silmissä merkittävä myös, koska operaattorilla oli hallussaan muun muassa Euroopan suurimmaksi kuvailtu piraattipalvelin. Palvelimen elokuva- ja musiikkisisällön yhtäjaksoinen toisto kestäisi MPAA:n mukaan kolme ja puoli vuotta.

Viranomaiset takavarikoivat neljä palvelinta, joissa oli yhteensä 1800 elokuvatiedostoa, 5000 sovellusta ja 450 000 musiikkikappaletta kaikkiaan 23 teratavun edestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    5. 5

      15-vuotias otettiin kiinni Lontoon happoiskusta – hyökkäysten määrä moninkertaistunut

    6. 6

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    7. 7

      Esko on yhä kateissa Lapualla – poliisi: ”Käytössä kaikki resurssit ja voimat”

    8. 8

      Valepoliisi iski taas uudella kikalla Kuopiossa – pyysi ottamaan kaikki rahat esille

    9. 9

      Entinen tv-kuuluttaja: ”Ei ollut oma ratkaisuni, etten ole enää ruudussa”

    10. 10

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    3. 3

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    6. 6

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    7. 7

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    8. 8

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    9. 9

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    10. 10

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    3. 3

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    4. 4

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    5. 5

      15-vuotias otettiin kiinni Lontoon happoiskusta – hyökkäysten määrä moninkertaistunut

    6. Näytä lisää