Digitoday

Valikko

Bluetoothin maine kasvanut selvästi

Yhä useammat kuluttajat ovat kuulleet bluetoothista ja tietävät sen olevan langaton laitteita yhdistävä tekniikka, kertoo tutkimusyhtiö Millward Brownin tuore tutkimus. Vuonna 2003 bluetoothista oli kuullut 47 prosenttia haastatelluista briteistä; viime vuonna määrä nousi 77 prosenttiin.
Tutkimus on Bluetooth SIGin tilaama, mutta järjestön mukaan puolueeton. Millward Brown haastatteli 1 300:aa 18 - 70-vuotiasta Britanniassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa.

Japanissa bluetoothista tietävien osuus kasvoi 43:sta 61 prosenttiin ja Yhdysvalloissa 22:sta 41 prosenttiin. Tutkimuksen mukaan briteistä ja japanilaisista kaksi kertaa enemmän tietää bluetoothista kuin wi-fistä. Yhdysvalloissa bluetooth-tietoisuus on samalla tasolla kuin wi-fi:stä tietäminen.

Bluetooth SIGin toimitusjohtajan Michael Foleyn mielestä on rohkaisevaa nähdä, että tietoisuus on noussut samaan tahtiin laitemäärän lisääntymisen kanssa.

- Bluetooth-laitteiden määrä tuplaantui viime vuonna edellisvuoteen verrattuna. Bluetooth-laitteita on käytössä yli 250 miljoonaa. Kasvun jatkuminen nostaa laitemäärän lähelle 450 miljoonaa tänä vuonna.

Tutkimus kertoo myös, että bluetooth-logonkin tunnettuus on kasvanut selvästi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    3. 3

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    4. 4

      Pitkäaikainen pesäpallovaikuttaja Antti Alho on kuollut – sai sairauskohtauksen autoa ajaessaan

    5. 5

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    6. 6

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    7. 7

      Kerrostalohuoneisto tuhoutui täysin Vantaalla – peräti 80 asukasta joutuu evakkoon

    8. 8

      IL: Markus Pönkä ei saapunut kärsimään tuomiotaan – voi olla aseistautunut ja vaarallinen

    9. 9

      Vaalea tukka historiaa: Janni Hussi toteutti upean muodonmuutoksen – poseeraa syntisen seksikkäissä otoksissa

    10. 10

      Kuka on tässä kuvassa? Poliisi pyytää henkilöä ilmoittautumaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    3. 3

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    4. 4

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    5. 5

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    6. 6

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    7. 7

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    8. 8

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    9. 9

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    10. 10

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    3. 3

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    4. 4

      Pitkäaikainen pesäpallovaikuttaja Antti Alho on kuollut – sai sairauskohtauksen autoa ajaessaan

    5. 5

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    6. Näytä lisää