Digitoday

Valikko

Turvasta toiseen

Estottomassa netin käytössä on ainesta otsikkoon jos toiseenkin. Tietoturvalle on omistettu jopa teemapäivä. Mutta vaikka netissä olisikin turvalukko, sulkisiko se esimerkiksi väkivallan ulos kodeista? Vuodessa taitaisi olla tilausta useammallekin turvapäivälle, sillä arkitodellisuuden ankaruudella ei läheskään aina ole yhteyttä nettiin.
Opetusministeri Tuula Haatainen sen menneellä viikolla viisaasti virkkoi: "?Vaikka loisimme kouluista internetin ´turva-alueen´ emme sillä pysty suojelemaan lapsia ulkopuolella olevalta todellisuudelta. Mitkään tekniset estolaitteet ja ohjelmat eivät ole täysin vedenpitäviä ja toimivia."?

Tietoturvapäivänä huoli siitä, mitä kaikkea lapset ja nuoret näkevät, kytkeytyi luonnollisesti internetin käyttöön niin koulussa, kotona, kirjastoissa kuin kaverienkin luona. Huoli on paikallaan, kuten tietoturvapäiväkin, mutta miksei erilaisia turvapäiviä ole enemmän? Netistä voi helposti löytää teemoja nykyistä useampaan, vaikka vain viimeaikaisia uutisia lukemalla.

Kavala maailma – kaukanako?

Raamattua kirjaimellisesti lyömäaseenaan käyttänyt pastori iltapäivälehden äskettäisessä lööpissä sai miettimään, milloin viimeksi vietettiin kansallista turvapäivää esimerkiksi väkivallan uhkan vuoksi. Uhkaa ja itse väkivaltaa kohdataan jatkuvasti kodeissa, kaduilla ja työpaikoilla ihan ilman nettiyhteyksiäkin.

Esimerkiksi perheväkivaltaan kohdistuva nettihaku nostaa eri yhteyksissä esiin vuodelta 1998 peräisin olevan tutkimustuloksen: jopa runsas viidennes naisista on kokenut perheväkivaltaa
nykyisessä parisuhteessaan, ja usein näiltä näyiltä ja niiden toistumisen pelolta välty lapsetkaan. Tähän yhteyteen on vaikea löytää teemapäivän kera markkinoitavaksi "?teknistä estolaitetta"?, vai mitä?

Entä milloin on yksinäisten vanhusten turvapäivä? Vanhustyön keskusliiton sivuilla parin vuoden takainen tutkimus kertoo, että ainakin joka kymmenes yli 75-vuotias suomalainen kokee elämänsä joko erittäin tai melko turvattomaksi. Yksinäisten vanhusten määrä taas on tutkimuksista ja kysymystavasta riippuen joko kymmeniätuhansia tai satojatuhansia, viestii puolestaan tappavaa yksinäisyyttä vastaan kampanjoiva Kaupunkilähetys. Internet-yhteys ei taida korvata toisen ihmisen antamaa aikaa ja apua, vaikka tietoturva olisi miten tahansa hoidettu?

Turvalukko ei ole yleisavain

Myös tositarinat häikäilemättömistä huijareista ja hyväksikäyttäjistä herättävät kysymyksiä. Usein heidänkin uhreikseen joutuvat juuri ikääntyneet ihmiset, mutta moni muukin heltyy, kun puhelimessa pyydetään rahaa hyvään tarkoitukseen.

Vaan koetapa ostaa kaupasta tietoturvaohjelmaan verrattava "?rahanturvaohjelma"? joka jotenkin erottelisi lähestyjistä estottoman rahanhaluiset ja aidosti aikaansaavat! Eduksi tämä olisi myös oikeasti apua ja tukea tarvitseville – usein niille kaikkein turvattomimmille. Selvää on, että laupiaiden samarialaisten rooliasussa ahkeroivat huijarit eivät varasta vain omilta houkutuslinnuiltaan vaan kaikilta niiltä, joiden aitoihin avunpyyntöihin heidän vuokseen suhtaudumme epäluuloisesti.

Moni asia saa miettimään, miksi juuri nettiin usein äänekkäästi kaivataan erityisiä turvalukkoja. Ainakaan ne eivät ole mitään yleisavaimia olotilaan, jossa aikuinen tai lapsi voisi tuudittautua turvallisuuteen.
  • Mielipide

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Ferrari hurjassa vauhdissa – rataennätys murskaksi F1-harjoituksissa!

    3. 3

      Poliisia paennut mies kuoli ajettuaan auton kyljelleen Kontiolahdella – ajonopeudeksi mitattiin 205 kilometriä tunnissa

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    6. 6

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    7. 7

      Huutokauppakeisari aiheutti kaaoksen Espanjassa – kadut tukossa: ”Väkeä oli niin paljon, etteivät autot päässeet kulkemaan”

    8. 8

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    9. 9

      Tuntematon numero soitti WP:n toimittajalle – uutisia kertonut soittaja olikin Donald Trump: ”Terve, Bob”

    10. 10

      Aurinkopaneelien hinnat vielä ”pohjamudissa” – ota nämä asiat huomioon, ennen kuin ostat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    5. 5

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    6. 6

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    7. 7

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    8. 8

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    9. 9

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    10. 10

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    2. 2

      Ferrari hurjassa vauhdissa – rataennätys murskaksi F1-harjoituksissa!

    3. 3

      Poliisia paennut mies kuoli ajettuaan auton kyljelleen Kontiolahdella – ajonopeudeksi mitattiin 205 kilometriä tunnissa

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    6. Näytä lisää