Digitoday

Elukka Eskelinen: media-ala tarvitsee sisällön kehittämistä

Julkaistu:

- Sisältöalalla luovuus ja taide liittyvät tekniseen ja kaupalliseen osaamiseen, ja tutkimuksen olennaisena osana on sisällön ja välineitten yhtäaikainen kehittäminen. Tällaista tutkimusta ei maassamme paljoa tehdä, huomioi Taideteollisen korkeakoulun Mediakeskus Lumeen johtaja Elukka Eskelinen.
Eskelinen esiintyi Lumeen viisivuotisjuhlassa ja totesi monialaisen kehittämistyön olevan sisältöaloilla uutta, vaikka se on arkipäivää teknologia-aloilla. Suomessa on Eskelisen mukaan useita hyvin toimivia korkeakoulun eri osastojen tai eri korkeakoulujen välisiä toimijoita, kuten Helsingin Teknillisen korkeakoulun ja Helsingin yliopiston yhteinen HIIT, Helsinki Institute for Information Technology. Sisällön tutkimukselle on nyt selvä kysyntä ja rahoitusta on viime vuosina selvästi alkanut löytyä.

- Yhteistyötä tarvitaan. Aluepolitiikka ja alueellinen rahoitus vie siihen, että maamme korkeakouluissa keksitään paljon samaa pyörää. Alueet kilpailevat keskenään, kun meidän pitäisi kilpailla maailmalla. Kun toimialat kansainvälistyvät, kotimarkkinoitten ja kulttuuristen rajojen merkitys vähenee. Hyvä esimerkki onnistuneesta yhteiseen tahtoon perustuvasta yhteistyöstä on Uusi-Seelanti, joka on noussut muutamassa vuodessa maailman elokuvateollisuuden kärkeen erikoistumalla erityisesti teollisuuden kasvualoille, animaatioon ja elokuvan digitaaliseen jälkituotantoon.

Eskelisen mukaan Mediakeskus Lumeen oman toiminnan suunta on selvä: jatkossa keskitytään sisältölähtöiseen tutkimukseen, huipputason koulutukseen ja yliopistojen kolmanteen tehtävään, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Audiovisuaalinen media, kuten elokuvat, tv, internet, peliteollisuus ja mobiiliviihde, on laaja ja kasvava toimiala, kokonaisuutena merkittävästi esimerkiksi elokuva-alaa suurempi. Media-alan kokonaisvaltainen kehittyminen on Eskelisen mukaan kaikkien sen osa-alueiden etu.

- Poikkitieteellistä ja -taiteellista yhteistyötä tulee maassamme kehittää systemaattisesti ja riittävillä resursseilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    2. 2

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    3. 3

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    4. 4

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    5. 5

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    6. 6

      Jari Sillanpään ainutlaatuinen show häkellytti – katsojat shokissa: ”Voiko tuollaiseen valmistautua”

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    9. 9

      Brittinainen murhattiin raa’asti kesken melontaretken Brasiliassa – kyläläinen kertoo järkyttävistä viimeisistä hetkistä

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    4. 4

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    5. 5

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    6. 6

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    7. 7

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    8. 8

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    9. 9

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    2. 2

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    3. 3

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    4. 4

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    5. 5

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    6. Näytä lisää