Digitoday

Valikko

Jyväskylän internet-sivut miellyttivät eniten

Julkaistu:

Tutkimusyhtiö iTEST toteutti neljättä perättäistä kertaa vuotuisen Kuntien internet-sivujen käyttäjätutkimuksen. Tulosten mukaan Jyväskylä on jo kolmatta vuotta ykkössijalla. Ykkössijan Jyväskylän kanssa vuonna 2003 jakanut Oulu oli nyt niukasti kakkonen.

Kolmanneksi käyttäjätyytyväisyydessä noussut Nurmijärvi osallistui tänä vuonna ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2001 tutkimuksen, jolloin se vielä oli ensimmäisellä sijalla. Neljänneksi yltänyt Jyväskylän maalaiskunta on kovin nousija: vielä viime vuonna se oli häntäjoukossa, iTEST poimii.

Viidentenä on Kuopio. Kärkikymmenikköön mahtuvat lisäksi Mynämäki, Rauma, Turku, Kajaani ja Kerava.

Kotisivut kunnan käyntikortti

Vastaajien omasanaisissa kehittämiskommenteissa kiinnitettiin useimmin huomiota sivustojen ulkoasuun, johon toivottiin panostettavan enemmän. Kunnan kotisivut koettiin eräänlaisena "kunnan käyntikorttina", josta toisissa kunnissa saatettiin olla ylpeitä, ja jota toisissa kunnissa hävettiin.

Lisäksi sivustojen selkeydessä nähtiin puutteita, muun muassa linkkien otsikointi koettiin joissakin tapauksissa vaikeaselkoiseksi. Useilla kunnilla koettiin tietojen ryhmittelyn ja termien käytön olevan organisaatiolähtöistä, jolloin tavallisilla kadunmiehillä ja -naisilla saattaa olla vaikeuksia tietää, mihin asiasisältöön kukin linkki johtaa, iTEST pohtii.

Usein toistuvina toivomuksina esitettiin myös, että sivuilla olevia tietoja päivitettäisiin paremmin, että sivuilla olisi lisää kuvia esimerkiksi paikkakunnan nähtävyyksistä, ja että verkkoasiointimahdollisuuksia olisi mahdollisimman kattavasti saatavilla. Lisäksi toivottiin, että kunnan henkilöstön yhteystiedot olisivat helposti ja kattavasti löydettävissä, että virastojen aukioloajat olisivat nähtävillä, että paikallisista yrityksistä olisi enemmän tietoa, että kunnalliseen päätöksentekoon liittyvää asiaa olisi saatavilla sivuilta, ja että sivuilla olisi enemmän ajankohtaisasiaa ja usein vaihtuvia uutisia.

Mukana 28 kuntaa

Tänä vuonna tutkimukseen osallistui yhteensä 28 kuntaa, joista väkiluvultaan suurimmat olivat Vantaa ja Turku, ja pienimmät Mynämäki ja Teuva. Kaikkiaan kyselyyn osallistui yhteensä 10 762 vastaajaa.

Tutkimuksessa sivujen käyttäjiltä tiedustellaan muun muassa heidän toiveitaan sivustojen kehittämisen suhteen, sivujen käyttötottumuksia, sekä vastaajien demografisia taustamuuttujia. Suurin mielenkiinto kuitenkin kohdistuu siihen, että tutkimuksessa esitetyn kysymyssarjan avulla voidaan laskea kunkin kunnan verkkosivuston käyttäjäkunnan niin sanottu käyttäjätyytyväisyysindeksi.

Tutkimus toteutetaan kuntien www-sivustoilla vieraileville henkilöille suunnattuna kyselytutkimuksena sähköisen lomakkeen avulla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    5. 5

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    6. 6

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    7. 7

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    8. 8

      Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

    9. 9

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    10. 10

      Puhelu äidille paljasti pankkiryöstäjän – ”AK-47-rosvon” vuosien pakoilu virkavallalta päättyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    4. 4

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    5. 5

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    6. 6

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    7. 7

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    8. 8

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    9. 9

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    10. 10

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    5. 5

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    6. Näytä lisää