Digitoday

Valikko

IDC: Suomen pc-kasvu laantui

Suomen pc-myynti kasvoi 19 prosenttia vuonna 2004 verrattuna vuoteen 2003, mutta vuoden takaiseen lähes 25 prosentin kasvuun ei aivan ylletty, kertoo markkinoita seuraava IDC alustavia lukujaan tutkaillen.

Vuoden kappalemääräinen myynti ylitti IDC:n ennakkotietojen mukaan 700 000 rajan, kun edellisenä vuonna myytyjä koneita oli vajaat 600 000. Kärkikymmenikössä markkinaosuudet säilyivät kohtalaisen samanlaisina: HP ja kotimaiset pc-toimittajat menettivät hieman markkinaosuuksiaan muun muassa Fujitsu Siemensille ja Dellille.

Suurin markkinaosuuden kasvattaja oli Acer kolmen prosenttiyksikön lisäyksellä. IBM säilytti markkinasiivunsa vuoden 2003 tasolla, IDC kertoo.

Kilpailijat haastoivat HP:tä

Markkina-analyytikko Tiina Kivilahden mukaan HP oli edelleen markkinajohtaja Suomessa kaikilla muilla pc-myynnin osa-alueilla paitsi kuluttajamyynnissä, jossa Fujitsu Siemens kasvatti markkinaosuuttaan neljällä prosenttiyksiköllä 41 prosenttiin.

Kilpailijat ovat kuitenkin pystyneet haastamaan HP:tä, joka menetti johtoasemaansa muutamilla osa-alueilla yhdestä kuuteen prosenttiyksikköä, mutta menettäen kokonaismarkkinaosuudestaan kuitenkin vain yhden prosenttiyksikön.

Toisena oleva Fujitsu Siemens ja Acer viidennellä tilalla pystyivät kohentamaan markkinaosuuksia eniten etenkin vahvana jatkuneen kuluttaja- ja kannettavamyynnin turvin. IBM säilytti kolmannen tilansa, kun taas Dell lisäsi kokonaismyynnin markkinaosuuttaan etenkin vahvan yrityspöytäkonemyynnin turvin.

IDC:n mukaan paikalliset tietokonetoimittajat joutuivat hieman luovuttamaan kokonaismarkkina-asemiaan johtuen pk-sektorilla koventuneesta kilpailusta, mutta Osbornea lukuun ottamatta kaikki kärkikymmenikössä olevat paikalliset toimijat lisäsivät kappalemääräisiä toimituksiaan.

Pc-markkinoiden kasvu on edelleen kannettavavoittoista. Kannettavien kappalemääräinen kasvu oli vuoden takaisesta yli 40 prosenttia, kun pöytäkoneiden myynnin kasvu jäi alle kymmenen prosentin.

Kuluttajamarkkina ylsi enää 15 prosentin kasvuun

IDC:n mukaan kuluttajasegmentissä ei päästy enää vuoden 2003 huikeisiin kasvulukuihin. Kun vuonna 2003 kasvuvauhti oli yli 80 prosenttia, taittui se vuoden 2004 aikana noin 15 prosentin kasvuksi.

Kuluttajamyynnin kärkikaksikko oli edelleen Fujitsu Siemens ja HP. Kolmantena oleva Acer kasvatti markkinaosuuttaan kuluttajamyynnissä eniten. Kärkikymmenikön kotimaiset toimijat pystyivät säilyttämään noin kahdeksan prosentin osuuden kuluttajamarkkinasta.

Yrityskasvu vinhempaa

HP piti edelleen ykköstilaa yritysmyynnissä noin kolmanneksen osuudella, mutta on menettänyt kolme prosenttiyksikköä markkinaosuudestaan. Fujitsu Siemens on noussut haastamaan IBM:n toista sijaa yritysmarkkinoilla ja neljättä tilaa edelleen hallussaan pitävä Dell nosti hieman markkinaosuuttaan. Acer nousi viidennelle tilalle kasvatettuaan yritysmyynnin markkinaosuuttaan kahdella prosenttiyksiköllä.

Kokonaisyritysmyynnin kappalemääräinen kasvu oli noin 20 prosenttia vuonna 2004.

Palvelinmarkkinat kasvoivat hieman muuta yritysmyyntiä nopeammin. HP oli edelleen selvä johtaja pitäen hallussaan lähes puolta Suomen palvelinkakusta. Toisella sijalla oleva IBM, viidenneksen osuudellaan, menetti pari prosenttiyksikköä. Fujitsu Siemens on noussut tasavahvaksi kilpailijaksi Dellin kolmannesta tilasta, IDC vertailee. Kotimaiset toimijat sijoilla 5-10 säilyttivät hyvin asemansa palvelinmyynnissä.

PC-Tracker neljä kertaa vuodessa

Tiedot ovat IDC:n neljännesvuosittaisesta PC-Tracker -raportista, johon kerätään työasemien, kannettavien ja palvelinten myyntitiedot, kartoitetaan markkinatilanne ja esitetään vertailutiedot edellisen vuoden myyntilukuihin sekä annetaan ennuste seuraavalle viisivuotiskaudelle.

Tiedot perustuvat laitetoimittajien myyntilukuihin, jotka varmistetaan haastatteluin sekä kattavaan markkinakartoitukseen lehdistöä, internetiä, vuosikatsauksia ja mediaa tutkimalla.

Kärkikymmenikkö Suomen kappalemääräisessä pc-myynnissä oli seuraava:

HP 31%

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

    5. 5

      Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

    6. 6

      Muista kaksi asiaa, niin lohestasi tulee aina täydellistä

    7. 7

      Kommentti: Vaalitappio oli karmea herätys keskustalle – kulisseissa mietitään jo Sipilän seuraajaa

    8. 8

      Kari kaiveli puutarhaansa – mullan alta alta paljastui torpedomainen sotilasräjähde

    9. 9

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    10. 10

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    3. 3

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    4. 4

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    5. 5

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    6. 6

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    7. 7

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    8. 8

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    9. 9

      Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

    10. 10

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

    5. 5

      Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

    6. Näytä lisää