Digitoday

Puola lykkäsi ohjelmistopatentit ensi vuodelle

Julkaistu:

Electronic Frontier Finland ry iloitsee ohjelmistopatenttidirektiivin käsittelyn siirtymisestä ensi vuoteen. Asia oli tarkoitus käsitellä niin sanottuna A-listan asiana ilman keskustelua tiistaina pidetyssä maatalousneuvoston kokouksessa, mutta käsittelyä kuitenkin lykättiin Puolan painokkaasta pyynnöstä.

Effin puheenjohtaja Ville Oksanen toteaa: - Päätöstä oltiin runnomassa läpi, vaikka todellista yksimielisyyttä asiasta ei ollut. Onneksi Puola uskalsi nousta vastustamaan tätä hyvin epädemokraattista menettelyä. On kuitenkin mahdollista, että asia tuodaan taas ensi vuoden alussa käsittelyyn.

Asian lykkäys perustui siihen, että ministerineuvoston sääntöjen mukaan asiat pitäisi tuoda esityslistalle kaksi viikkoa ennen kokousta. Nyt lisäys tehtiin kuitenkin vain kahta työpäivää ennen kokouksen alkua, mikä tarkoitti, että yhdenkin jäsenmaan - tässä tapauksessa siis Puolan - vastustus oli riittävä asian käsittelyn estämiseen.

Puolan kannan kävi esittämässä kokouksessa esittämässä henkilökohtaisesti informaatioyhteiskuntaministeri Wlodzimierz Marcinski. Yllätysvierailun taustalla on Puolaan kohdistettu painostus, jonka vuoksi maa katsoi parhaaksi vaihtaa viime hetkellä edustajansa virkamiehestä ministeriksi.

FFII UK:n (Foundation for a Free Information Infrastructure) Jonas Maebe kommentoi päätöstä: - Viime toukokuussa saavutettu niin sanottu "poliittinen yhteisymmärrys" kääntyi aggressiiviseksi poliittiseksi kädenväännöksi, kun kävi selväksi, että päätöksellä on vähemmän ja vähemmän todellista tukea. Hollannin asiasta vastannut ministeri Brinkhorst kasasi kaiken mahdollisen paineen päätöksen taakse pelastaakseen kasvonsa, minkä seurauksena hän nolasi itsensä pahemmin kuin kukaan muu tässä farssissa. Sen sijaan, näyttää siltä että Puolan tehtäväksi jäi nousta ylös ja sanoa: "Seis. Tämä sopimus ei ole vielä valmis".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläismedia: Hurja tilanne tallentui videolle – armeijan helikopteri ampui kohti siviilejä Venäjän Zapad-harjoituksessa

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuessa – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

    4. 4

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa 37 euroa pienituloisimmilta – rikkaille satoja euroja lisää

    5. 5

      Lääkäri kertoo: Oletko aina torjunut päätäit väärin? Näin syöpäläisistä pääsee helposti eroon

    6. 6

      Pikkuruisissa minishortseissa rullaluisteleva mies on päivystänyt Helsingin kaduilla jo 21 vuotta – pitää itseään supersankarina

    7. 7

      Saksalainen sukellusvene löytyi Pohjanmerestä – kätkee sisäänsä synkän historian

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    3. 3

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    4. 4

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    5. 5

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    6. 6

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    7. 7

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    8. 8

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    9. 9

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    10. 10

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    8. 8

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläismedia: Hurja tilanne tallentui videolle – armeijan helikopteri ampui kohti siviilejä Venäjän Zapad-harjoituksessa

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuessa – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

    4. 4

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa 37 euroa pienituloisimmilta – rikkaille satoja euroja lisää

    5. 5

      Lääkäri kertoo: Oletko aina torjunut päätäit väärin? Näin syöpäläisistä pääsee helposti eroon

    6. Näytä lisää