Digitoday

Valikko

Keskusrikospoliisin iskuilla ei kytköksiä ulkomaille

Finreactor-palveluun kohdistuneen iskun taustalla ei ole keskusrikospoliisin mukaan mitään tekemistä ulkomailla tapahtuneiden BitTorrent-ratsioiden kanssa. Tutkintapyyntö tuli yhtiöltä, jonka tuotteiden tekijänoikeuksia vertaisverkossa liikkuva materiaali loukkasi.

Isokuortti ei halua kertoa, mistä yhtiöstä on kyse. Eräiden arvioiden mukaan kyseessä olisi Microsoft. Myöskään tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK ei ole omien sanojensa mukaan ollut KRP:n tämänkertaisen iskun taustalla.

Ulkomailla Yhdysvaltain elokuvateollisuuden kattojärjestö MPAA on kertonut aikovansa laajentaa taistelua elokuvapiratismia vastaan. Kampanja kohdistuu erityisesti Bit Torrent, Edonkey ja Direct Connect -vertaisverkkojen keskeisten palvelinten ylläpitäjiä vastaan. CNN:n mukaan BitTorrent-palvelimia on ratsattu Suomen lisäksi Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa.

KRP teki noin 20 kotietsintää, jonka johdosta takavarikoitiin koneita ja pelikonsoleita.

Sektori.comin mukaan eräs 18-vuotias ylläpitäjä kertoi irc-keskustelussa, että poliisien tullessa aamulla hänen äitinsä oli avannut oven yllättyneenä. Poliisi oli luultavasti löytänyt oikean katuosoitteen internet-palveluntarjoajalta saamiensa tietojen perusteella.

Finreactor-palvelulla oli yli 10 000 käyttäjää, jotka ovat kaikki periaatteessa epäiltyjä laittoman materiaalin jakamisesta.

Waymeet.net-sivulla asiaan on liitetty myös suomalainen Hitback-yhtiö. Yhtiö on tuomassa tammikuussa markkinoille tuotetta, jolla suojataan tekijänoikeuksia. Joidenkin arvioiden mukaan kyseessä olisi tuote, joka kerää lokitietoja vertaisverkkojen käyttäjistä ja näiden imuroimista tiedostoista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    2. 2

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    3. 3

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    6. 6

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    7. 7

      Haluatko miljonääriksi -kisaaja vastaa varmoin elkein 1000 euron kysymykseen – Jaajolta ilmeetön tuijotus väärään vastaukseen

    8. 8

      Uskoisitko isoäidiksi? Tyrmäävä kaunotar villitsee Instagramissa aistikkailla kuvillaan – mukana koskettava viesti

    9. 9

      F1-kuskilta harvinaisen raju avautuminen – miten talli reagoi?

    10. 10

      6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    5. 5

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    6. 6

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    7. 7

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    8. 8

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    9. 9

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    10. 10

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    2. 2

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    3. 3

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    6. Näytä lisää