Digitoday

Valikko

Hyppönen: sähköposti menossa vaihtoon

Julkaistu:

Roskapostitilanne pahenee jatkuvasti. F-Securen mukaan noin 70 prosenttia kaikesta sähköpostiliikenteestä on jo nyt roskaa ja suurin osa siitä tulee saastuneiden kotikoneiden kautta. Roskapostin lähettäjät ansaitsevat mukavasti rahaa roskapostilla, mikä merkitsee sitä, että he voivat investoida toimintaansa - ja ongelma vain kasvaa.

- Nykyiset sähköpostijärjestelmät ovat hiljalleen tulossa tiensä päähän. Pelkään, että koko sähköposti on uudistettava lähitulevaisuudessa. Tämä tarkoittaisi perusprotokollien vaihtamista vankempiin ja vahvan käyttäjätunnistuksen lisäämistä. Kyseessä on erittäin laaja ja erittäin kallis projekti, mikä taasen tarkoittaa sitä, ettei siihen ryhdytä, ennen kuin sähköposti yksinkertaisesti lakkaa toimimasta, maalailee F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen.

Virusvuosi jakautui kahtia, krakkerit ammattimaistuivat

F-Secure on julkaissut vuoden 2004 tietoturvayhteenvedon. Yhtiön mukaan vuosi jakaantui kahtia: alkuvuosi oli ennätyksellisen kiihkeätä aikaa, jolloin merkittäviä uusia viruksia oli liikkeellä runsaasti. Kesäkuun jälkeen tilanne kuitenkin rauhoittui, ja virushyökkäyksiä on ollut vain muutamia.

Uusia piirteitä vuonna 2004 olivat lähinnä massiivisesti lisääntynyt roskapostien käyttö petolliseen tietojen kalasteluun (phishing), avoimen lähdekoodin botnet-haittaohjelmien esiintyminen ja merkittävästi kasvanut ammattimainen virustenkirjoittaminen.

Samalla vuosi oli toisaalta kaikkien aikojen paras viruskirjoittajien ja muiden verkkorikollisten varsinaisessa kiinni saamisessa. Monien maiden viranomaiset toteuttivat suuria operaatioita ja pidättivät useita henkilöitä.

Vuoden aikana esiintyneet verkkomato-ongelmat ovat osoittaneet, miten tärkeää on varustaa jokainen tietokone palomuurilla, F-Secure korostaa. Vuoden aikana tunnettujen virusten määrä ylitti 100 000 rajan.

Ensimmäiset todelliset matkapuhelinvirukset löytyivät tänä vuonna. Sitä mukaa kuin mobiililaitteiden suosio kasvaa, niistä tulee yhä houkuttelevampia kohteita virusten tekijöille. Ensimmäinen varsinainen matkapuhelinvirus, Cabir, leviää parasta aikaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    3. 3

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    4. 4

      Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

    5. 5

      Hulppeat häät New Yorkissa: Missikaunotar Krista Haapalainen meni naimisiin – häikäisevän kaunis morsian!

    6. 6

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    7. 7

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    8. 8

      Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

    9. 9

      Upeat kuvat Hossasta: Tällainen on Suomen uusin kansallispuisto – helmenä Julma-Ölkky

    10. 10

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    6. 6

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    7. 7

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    8. 8

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    9. 9

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    10. 10

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    3. 3

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    4. 4

      Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

    5. 5

      Hulppeat häät New Yorkissa: Missikaunotar Krista Haapalainen meni naimisiin – häikäisevän kaunis morsian!

    6. Näytä lisää