Digitoday

Teosto: musiikin kotikopiointi yleisintä internetistä

Julkaistu:

Internetistä kopioidaan musiikkia kotikäyttöön enemmän kuin alkuperäisiltä cd-levyiltä. Yksityiseen käyttöön cd-r-levyille kopioidusta aineistosta puolet on itse tehtyä. Toinen puoli on pääosin tekijänoikeudellisesti suojattua musiikkia. Itse tehdystä aineistosta yleisin laji on kuvat, mikä kertoo digitaalisten kameroiden yleistymisestä kotitalouksissa.

Tiedot perustuvat Teoston yksityisen kopioinnin hyvitysmaksuyksikön Otantatutkimus Oy:llä teettämään tuoreeseen tutkimukseen. Sen suunnitteluun osallistuivat opetusministeriö ja tekijänoikeusjärjestöt.

Yleisin tapa tallentaa musiikkia on kopiointi internetistä tietokoneen kovalevylle. Puolet kotitallentajista oli imuroinut musiikin internetistä. Vuosi sitten luku oli alle 30 prosenttia. Alkuperäiseltä, julkaistulta cd:ltä tallentaminen on sen sijaan vähentynyt vuodessa 53 prosentista 30 prosenttiin vastaajista.

Lähes joka toisella pääsy tallentavalle cd-asemalle

Jo lähes puolella suomalaisista on käytössään kotona, työ- tai opiskelupaikassa tallentava cd-asema. Vielä kaksi vuotta sitten vain neljäsosalla kansalaisista oli vastaava tallennusmahdollisuus. Syksyllä runsaat 29 prosenttia kaikista suomalaisista oli tallentanut musiikkia digitaaliseen muotoon eli cd-r-levylle, mp3-tallentimelle, minidiscille tai tietokoneen kovalevylle. Kaksi vuotta sitten 17 prosenttia vastaajista ilmoitti harrastaneensa musiikin digitaalista tallentamista.

Musiikkia digitaalisesti kopioineilta kysyttiin lisäksi, mihin he viimeksi tallensivat. Näistä 39 prosenttia oli tallentanut tietokoneen kovalevylle, elokuussa 2003 heitä oli 24 prosenttia. Vastaavasti digitaalisten audiotallentimien, kuten mp3-tallentimien, osuus on noussut vuodessa kuudesta prosentista 15 prosenttiin.

Digitaalinen tallentaminen on kaikenikäisten harrastusta. Musiikkia digitaaliseen muotoon tallentaa kuitenkin tyypillisimmin edelleenkin 15-24-vuotias mies. 44 prosenttia tästä joukosta ilmoitti vähentäneensä alkuperäisten musiikkitallenteiden ostoja. Kaikissa ikäryhmissä vaikutus oli selvästi levyostoja vähentävä, Teosto huomioi.

Puhelinkyselyn otos oli 1001 haastateltavaa, jotka edustavat Manner-Suomen 15-74-vuotiasta väestöä. Vastaavia selvityksiä on tehty vuodesta 2002 lähtien.

Tallennusmahdollisuus dvd:lle yleistymässä

Dvd:lle tallentamisesta tehtiin nyt ensimmäisen kerran erillinen tutkimus, johon haastateltiin 762:ta henkilöä. Lähes 28 prosentilla suomalaisista on käytössään tietokoneen tallentava dvd-asema ja lähes kymmenellä prosentilla erillinen televisioon kytkettävä dvd-soitin.

Noin 13 prosentilla oli kotona tyhjiä dvd-levyjä. Dvd:lle tallentaminen on selvästi harvinaisempaa kuin cd-r:lle tallentaminen. Eniten dvd-tallennusta harrastavat nuoret miehet.

Yksityiseen käyttöön dvd-levyille kopioidusta aineistosta puolet on itse tehtyä. Toinen puoli on pääosin tekijänoikeudellisesti suojattuja elokuvia ja tv-ohjelmia. Itse tehdystä aineistosta yleisin laji on itse kuvatut videot ja valokuvat.

Hyvitysmaksutuotto kymmenen miljoonaa viime vuonna

Vuonna 2003 Suomeen tuotiin yli 19 miljoonaa yksityiskäyttöön tarkoitettua cd-r-levyä. Tämän vuoden myyntiarvio on 20 miljoonaa kappaletta. Näistä noin puoleen kopioidaan musiikkia. Kopioiden määrä on yhtä suuri kuin maassamme myytyjen alkuperäisäänitteiden.

Tyhjiä dvd-levyjä tuotiin maahamme viime vuonna yksityiskäyttöön 0,5 miljoonaa kappaletta. Kuluvan vuoden ennuste on yli kaksi miljoonaa levyä.

EU-direktiivi edellyttää hyvitystä yksityisestä kopioinnista. Suomessa kaksi vuosikymmentä käytössä ollut hyvitysmaksujärjestelmä on Teoston mukaan osoittautunut tehokkaaksi tavaksi järjestää hyvitys teosten kotikopioinnista.

Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä muistuttaa, että kopioinnista hyötyvät kuluttajat, laiteteollisuus ja operaattorit. - On kohtuullista, että myös kopioitavan sisällön tekijät saavat osuuden heidän teoksillaan ansaitusta hyödystä tapahtuupa kopiointi millä tavalla hyvänsä. Tallennustekniikat kehittyvät ja muuttuvat. Tärkeää on, että lainsäädäntö pysyy tämän kehityksen vauhdissa, Sipilä sanoo.

Sipilä painottaa, että hyvitysmaksutuotoilla tuetaan laajasti suomalaista kulttuuria. Vuonna 2003 hyvitysmaksutuotto oli kymmenen miljoonaa euroa. Opetusministeriö tekee vuosittain päätöksen varojen jakamisesta. Osa varoista tilitetään suorina korvauksina yksittäisille tekijöille ja osa käytetään tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin.

Henkilökohtaisina tilityksinä eri taiteenalojen tekijöille jaettiin viime vuonna yhteensä 5,7 miljoonaa euroa ja loput tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin, kuten elokuva-, video- ja musiikkituotantojen tukemiseen.

Esimerkiksi cd-r-levyn hintaan sisältyy 20 sentin hyvitysmaksu. Maksun kerää ja tilittää opetusministeriön valtuuttamana Teosto.

Tutkimukset ovat luettavissa Teoston sivuilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    2. 2

      Perheenäiti kuoli tulipalossa Seinäjoella – palo sammutettu, poliisitutkinta alkaa

    3. 3

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    4. 4

      Vapaaottelijan ja voimanostajan raaka katutappelu johti kuolemaan Venäjällä – epäillyn tappajan pitkä pako on nyt ohi

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Aftonbladet: Poliisi tutkii Tukholman keskustaan kohdistuvaa terroriuhkaa

    7. 7

      Bill Gates paljastaa: Tämän vuoksi Windowsissa käytetään ctrl-alt-del-näppäinyhdistelmää

    8. 8

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    9. 9

      Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

    10. 10

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    3. 3

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    4. 4

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    5. 5

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    6. 6

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    7. 7

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    8. 8

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    9. 9

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    10. 10

      Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seksiaihe oli liikaa: tv-juontajalta lipsahti kaksimielinen sutkautus suorassa lähetyksessä – kiusallinen hiljaisuus laskeutui studioon

    2. 2

      Perheenäiti kuoli tulipalossa Seinäjoella – palo sammutettu, poliisitutkinta alkaa

    3. 3

      Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

    4. 4

      Vapaaottelijan ja voimanostajan raaka katutappelu johti kuolemaan Venäjällä – epäillyn tappajan pitkä pako on nyt ohi

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. Näytä lisää